Mainos
Mainos

Metsä sijoituskohteena: Tämän verran voit tienata!

Suomalaisista metsänomistajista yhä useampi omistaa joko suuren metsäalueen tai muutaman hehtaarin metsätilukset. Hyväkuntoinen metsä tuottaa oikein hoidettuna pienikokoisenakin omistajalleen tuloja. Millaisiin rahoihin metsänomistaja voi päästä kiinni, ja kuinka paljon metsä tuottaa hehtaarilta? Metsä Groupin Juha Jumppanen vastasi kysymyksiin.

Kuinka paljon hyväkuntoinen metsä tuottaa vuosittain?

– Jos metsätalouden kannattavuutta ajatellaan, keskeinen asia on metsän oikeaan aikaan ajoittuva hoito. Suomessakin metsätalouden kannattavuutta voitaisiin nostaa, jos metsiä hoidettaisiin tehokkaasti nykyisten metsähoito-ohjeistusten mukaan. Suomessa on valitettavan paljon sellaisia taimikoita, joissa hoitotoimenpiteet on laiminlyöty, jäsenpalvelujohtaja Juha Jumppanen kertoo.

Suomessa metsätalouden liiketulos yksityismetsissä on Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan 88 euroa hehtaarilta vuodessa. Hyvällä metsänhoidolla liiketulos olisi jopa kaksinkertaistettavissa.

– Nykyisillä metsänomistajilla on tietenkin muitakin arvoja, joita on hyvä kunnioittaa. Kaikki eivät hae taloudellista maksimituottoa, vaan metsään liitetään myös mm. virkistysarvoja, Jumppanen muistuttaa.

Millaista tuottoa metsällä saa?

– Kaikki metsä tuottaa, mutta mitä enemmän ja oikea-aikaisesti sitä hoidetaan, sitä enemmän se tuottaa. Kasvupaikasta ja maantieteestä riippuen metsätaloudessa on mahdollista päästä 2–7 prosentin sijoitetun pääoman tuottoon. Metsän tuotto on pitkällä aikavälillä vakaata ja matalariskistä.

Onko metsän arvo noussut vuosien saatossa?

– Metsämaan hinta on ollut jo pitkään nousussa. Tuottoprosentit metsätalouden kannattavuudesta perustuvat siihen, että metsä on järkevällä hinnalla ostettu, ja sitä pidetään hamaan tulevaisuuteen

Millaiset metsät ovat juuri nyt haluttuja?

– Halutuimpia metsiä ovat kaupunkien läheisyydessä olevat palstat. Moni hakee vapaa-ajan puuhapaikkaa tai kesämökin vierusta, omaa harrastusta.

Voiko pienempi, alle 10 hehtaarin metsä, olla taloudellisesti kannattava?

– Jos ajatellaan metsätalouden kannattavuutta, tilan koko ei ole merkittävin tekijä, vaan kuviokoko eli käsittely-yksikön koko. Järkevä käsittely-yksikkö on minimissään hehtaarin kokoinen, kohtuullisen tehokas 2–3 hehtaaria ja erittäin tehokas yli 5 hehtaaria. Jos omistaa vaikkapa 5 hehtaaria tai 10 hehtaaria, metsätulojen osuus henkilön kokonaistulonmuodostuksesta on aika pieni, kun taas jos omistetaan 50 hehtaaria tai enemmän, metsätulon osuus kokonaistulosta alkaa olla merkittävä. Metsänomistajat, joilla on enemmän metsää, hyödyntävät aktiivisemmin, koska kiinni olevan rahan takia tulokin on jo merkittävä. Mitä pienempi tila ja mitä paremmat muut tulot – sitä enemmän metsä saa muita arvoja, eikä katsota vain kannattavuutta.

Esimerkki:

Jos Keski-Suomessa sijaitsevaa tuoreen kankaan metsikköä hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla, olisi liiketulos 210–250 euroa hehtaarilta vuodessa. Esimerkiksi 50 hehtaarin kokoinen tällainen tila tuottaisi noin 10000–12000 euroa vuodessa.

MTV3 / Jenni Junkala

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme