Mainos
Mainos

Mies säästi rahaa ja jäi eläkkeelle jo 34-vuotiaana – paljasti, miten teki sen

Miten Brandon säästi niin paljon rahaa? Vastaus löytyy Excel-taulukoista, joita Brandon hyödynsi säästösuunnitelmiensa toteuttamisessa.

Brandon jäi eläkkeelle elokuussa 2016. Hän oli tuolloin 34-vuotias.

Mad Fientist -sivun bloggaaja ja tietokoneohjelmistojen kehittäjä Brandon ei kerro sukunimeään julkisuuteen turvallisuussyistä. Sen, miten hän onnistui säästämään eläköitymiseen tarvittavat rahavarat lyhyeksi jääneen uransa aikana, Brandon kuitenkin suostuu kertomaan.

Brandon on jakanut neuvoja myös parisuhteen raha-asioihin!

”Päätimme pitää yhden yhteisen tilin maksaaksemme laskut ja asuntolainan ja kaiken, ja pitää omat erilliset tilimme. Se olisi omaa henkilökohtaista rahaamme, jonka voisimme käyttää, mihin haluaisimme.”

– Ensimmäisten 5–7 vuoden aikana en säästänyt mihinkään erityiseen, Brandon kuvaa.

Kiinnostuttuaan sijoittamisesta pihiksi tunnustautuva Brandon eli nuukaa elämää, säästi ja sijoitti jopa 70 prosenttia tuloista, jotka hänelle jäi käteen verojen jälkeen.

Brandon olisi jättänyt työnsä jo vuonna 2014, mutta pomo antoi miehelle mahdollisuuden pysyviin etätöihin. Niinpä Brandon säästi vielä kaksi vuotta.

Hän haluaa itselleen taloudellisen vapauden, ei niinkään aikaista eläkettä.

Miten hän sen teki; miten Brandon säästi niin paljon rahaa? Vastaus löytyy Excel-taulukoista, joita Brandon hyödynsi säästösuunnitelmiensa toteuttamisessa. Brandon jakoi Excel ‑työkirjansa ja sen monien välilehtien laskukaavat netissä kaikkien nähtäville.

Välilehti 1. Tilin saldo

Aluksi Excel listaa, paljonko rahaa tilillä on joka kuussa. Se ottaa huomioon kaikki tilit: säästötili, käyttötili, luottokortit ja niin edelleen. Brandon luottaa sovellukseen, joka listaa kaikkien hänen tiliensä saldot. Saldot hän kirjoittaa kuukausittain Exceliin, samoin hän merkitsee luottokortti- ja asuntovelan. Taulukko laskee sitten miehen varat.

Välilehti 2. Sijoitukset

Toiselle välilehdelle Brandon listaa sijoitustensa arvot. Välilehti käyttää hyväkseen edellisen välilehden ruutuja, joissa on listattu säästöt; ne kopioituvat automaattisesti. Sama välilehti sisältää myös Brandonin eläkesäästötilin tuotot.

Välilehti 3. Nettoarvo

Mikä on nettoarvosi? Välilehti vertaa miehen omaisuutta hänen sitoumuksiinsa. Excel listaa ensimmäistä välilehteä apuna käyttäen kaikki Brandonin säästöt, tilit, talon arvon ja niin edelleen. Näistä vähennetään velat ja lainat. Tälle välilehdelle miehen ei tarvitse kirjoittaa mitään, se toimii itsestään.

Välilehti 4. Keskiarvot

Neljännelle välilehdelle Brandon laskee kuukausikulutustaan. Tavoitteena on listata, paljonko rahaa menee, ja paljonko sitä sijoitusten kautta tulee. Listalta löytyvät esimerkiksi netti, puhelin ja sähköt, mutta myös auto, talo, vakuutus ja ravintolat sekä lahjat. Tässäkin Brandon käyttää apuna sovellusta. 

Kuvanlähdemadfientistcom

Seuraavaksi Excel laskee, miten suuren osan ”tarpeellisia kuluja” Brandonin tulot ja sijoitukset kattavat. Tavoitteena on saada summaksi sata prosenttia, niin, että säästöt ja sijoitukset kattavat kaikki tarpeelliset menot. Kun sata prosenttia on saavutettu, ihminen on taloudellisesti riippumaton.

Välilehti 5. Taloudellinen riippumattomuus

Välilehti laskee säästöjen kasvua ja rahankäyttönopeutta analysoimalla, miten monta vuotta Brandonin täytyy vielä työskennellä, jotta hän voi irtisanoutua. Välilehteä lukiessaan mies saattoi myös analysoida menojaan: jos kaapeli-tv lisää vuoden verran aikaa työuraan, onko se sen arvoinen?

***



Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme