Mainos
Mainos

Mies teki järkyttävän löydön – tällainen asukki voi elellä sinunkin akvaariossasi!

Sinunkin akvaariossasi voi tietämättäsi asustaa tälläkin hetkellä "merihirviö".

Rare.us-sivusto uutisoi vastikään vuonna 2012 YouTubessa julkaistusta videosta, joka nostattaa herkimpien niskavillat pystyyn. Olkoon tämä samalla pieni varoitus niille, jotka eivät puhdista säännöllisesti akvaariotaan – siellä voi nimittäin piillä aikamoinen yllätys.

Eräänä päivänä mies huomasi akvaariossa elävien korallien kadonneen ja päätti siivota akvaarionsa läpikotaisin ensimmäisen kerran kahteen vuoteen.

Järkytyksekseen hän löysi akvaariostaan 1,2 metriä pitkän monisukasmadon.

Sama voi tapahtua myös sinulle: tämä ranteen paksuinen, jopa kolmemetriseksi kasvava monisukasmato voi kulkeutua akvaarioosi vanhingossa kiven- tai korallinpalan mukana.

Pohjahiekassa ja kivien alla piilottelevat madot kasvavat valtavan kokoisiksi täysin huomaamatta – ne napsivat suihinsa vaivihkaa ja silmänräpäyksessä akvaarion muita asukkeja yön pimeyteen turvautuen. Ei siis ihmekään, että nämä ovelasti piilottelevat madot jäävät ihmisiltä usein huomaamatta.

Monisukamadot ovat ihmiselle vaarattomia, mutta arvatenkin epätoivottuja akvaarion asukkeja.

Lähde: HS.fi, Rare.us

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot