Mainos
Mainos

Miksi klassikkosaksien kahvat ovat oranssit? Taustalla hauska tarina

Lähes jokaisen suomalaisen kotoa löytyvät oranssit sakset täyttävät tänä vuonna pyöreät 50 vuotta. Vaikka nämä Fiskarsin klassikkosakset ovat monelle meistä tutut jo vuosikymmenien takaa, tiedätkö, mistä sakset ovat saaneet oranssin värinsä?

Oranssin värin taustalta löytyy hauska tarina, jossa on mukana hieman myös sattumaa. Vuoteen 1967 saakka sakset valmistettiin metallista, mikä teki saksista paitsi kalliit valmistaa, myös erittäin painavat käyttää. Mutta kun huonekalujen ja kodin esineiden parissa työskentelevä suunnittelija Olof Bäckström pääsi toteuttamaan näkemyksensä, lopputuloksena syntyivät muovikahvaiset sakset, jotka olivat aiempaa ergonomisemmat ja huomattavasti kevyemmät.

Tiesitkö? Fiskar perusti saksitehtaan Yhdysvaltoihin menestyksekkäästi jo vuonna 1977.

Muovikahvan lisäksi Bäckström halusi suunnittelemistaan saksista joko mustat, punaiset tai vihreät, mutta kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan. Kun saksia oltiin lähettämässä tuotantoon, koneenkäyttäjä päätti käyttää loppuun oranssin värin, jota oli koneessa jo valmiina. Lopputuloksena syntyi kolmen sijaan neljä eriväristä versiota, joista tehtaan työntekijät äänestivät voittajaksi sattuman kaupalla syntyneen oranssin värin. Oranssi voitti mustan värin niukasti äänin 9–7.

Suomessa oranssi väri rekisteröitiin viralliseksi tavaramerkiksi vuonna 2003, Yhdysvalloissa neljä vuotta myöhemmin. 

Designmuseossa on käynnissä paraikaa viisikymppisten saksien kunniaksi järjestetty Meidän sakset -näyttely. Näyttelyssä esillä olevia saksia yhdistää se, että ne ovat saaneet inspiraationsa näistä oranssista klassikkosaksista. 

Jos omat saksesi ovat päässeet tylsistymään, kokeile tätä näppärää vinkkiä. 


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme