Mainos
Mainos

Mira on toiminut sijaisäitinä 28 lapselle: "Kaikilla paitsi ihan vastasyntyneillä on jonkinlainen trauma"

Päiväkodissa työskentely vaihtui sijaisäitiyteen, kun Miran kuopus kasvoi päiväkoti-ikäiseksi. Aluksi sijaislapset olivat vain vauvoja, mutta nykyään perhe sijoittaa myös kouluikäisiä. Sijaisäitiys vaatii lapsirakkauden lisäksi joustamista, ymmärrystä ja tylsästä arjesta pitämistä.

Neljän ja puolen vuoden aikana Mira on toiminut kolmen oman lapsensa lisäksi äitinä 28 muulle lapselle, joiden ikä on vaihdellut vastasyntyneestä kymmenvuotiaaseen. Pisimmillään lapsi on ollut Miralla 9 kuukautta, lyhyimmillään pari päivää. Mira haluaa esiintyä jutussa vain etunimellään.

Jokainen näistä lapsista on oma yksilönsä, jolla on omat syynsä sijoitukseen. Yksi yhteinen tekijä kuitenkin löytyy.

– Kaikilla paitsi ihan vastasyntyneillä on jonkinlainen trauma. Jo itsessään se, että otetaan pois kotoa ja viedään ventovieraille on traumaattinen kokemus, vaikka kotonakin olisi tapahtunut jotain ikävää. Lapset ovat yleensä todella lojaaleja vanhemmilleen, joista puhutaan sijoituskodissakin nätisti, kertoo Mira.

Syitä nopealle sijoitukselle on yhtä monta kuin lapsiakin. Päihteet ja mielenterveysongelmat kuitenkin näyttelevät suurta roolia.

Tylsä arki on onnistuneen sijoituksen edellytys

Sijoitusperheen arki on tavallista arkea, ja siihen tuleekin pyrkiä. Sijoitettava lapsi kun tarvitsee rauhalliset ja tasapainoiset olot, joita kotoa ei ole aiemmin löytynyt. Tylsä arki on onnistuneen sijoituksen perusedellytys.

– Tavallinen päiväni on tavallista kotiäidin elämää ruokailuineen, ulkoiluineen ja pyykkäämisineen. Paljon riippuu myös sijoitettavan lapsen tapaamisista vanhempiensa ja sosiaalityöntekijöiden kanssa, luonnehtii Mira.

Tavalliseen elämään tekee särön vain ennalta-arvaamattomuus. Ikinä ei tiedä, milloin tulee puhelu, jossa ilmoitetaan sijoitusta vaativasta lapsesta.

– Muutama kuukausi perheessämme oli vain yksi sijoituslapsi, ja elämä tuntui hirmuisen leppoiselta. Mutta sitten kaikki muuttuu yhtäkkiä yhden puhelun aikana. Se on samalla sekä jännittävä että tylsä osa tätä työtä, kertoo Mira.

Sijoitusvauvat muuttuivat kouluikäisiksi

Aluksi Mira ajatteli toimivansa sijaisäitinä vain vauvoille. Oma kuopus oli kasvanut 3-vuotiaaksi, ja äiti halusi olla kotona ennemmin kuin palata vanhaan työhönsä päiväkodissa. Mira kouluttautui miehensä kanssa sijoitusperheeksi Pelastakaa Lapset ry:n PRIDE-koulutuksessa.

– Pikkuhiljaa vauvat muuttuivat leikki-ikäisiksi ja sitten huomasimme, että meillä on täällä kouluikäisiä, Mira naurahtaa.

Teineille ei perheen talossa ole tällä hetkellä tiloja, mutta Mira toteaa, että heillekin tarvittaisiin sijoituskoteja.

Nyt Miran kotona on sijoituksessa kolme lasta: yksivuotias, päiväkoti-ikäinen ja ekaluokkalainen. Jokaisesta lapsesta Mira saa kuukausittain saman summan kuin hän saisi työstään lähihoitajana.

Omat lapset ovat sopeutuneet työhön

Miran omat lapset ovat tottuneet äitinsä ammattiin, eikä esimerkiksi suurempia mustasukkaisuuskohtauksia esiinny – enää. Kun Miran nuorin lapsi oli neljän, tämä oli välillä kateellinen sijoitetuille lapsille. Nykyään kaikki Miran lapset ovat kouluikäisiä, jotka ymmärtävät äitinsä työn luonteen ja pystyvät myös keskustelemaan asiasta.

– Välillä joudumme juttelemaan ja pohtimaan lasteni kanssa työtäni, kun sijoitukseen tulee hankala lapsi. Lapseni saattavat kysyä, onko hän perheessä vielä pitkään. Pääasiassa he ovat kuitenkin sopeutuneet asiaan hyvin ja tietävät, että kyseessä on väliaikainen juttu.

Kuitenkin edelleen, jos perheeseen saapuu sijoitettavaksi vauva, lapset saattavat huomauttaa Miralle, että tällä on koko ajan vauva sylissä.

– Olen sanonut lapsilleni, että jos työni alkaa tuntumaan heistä liian rankalta, lopetan tämän. Voin mennä muuallekin töihin. Mutta sitten lapseni sanovat, että älä mene. He ovat tottuneet siihen, että olen kotona läsnä, ja se on heille tärkeää.

Lähtökohta on, että lapsi on perheessä väliaikaisesti

Sekä Miran lapset että Mira itse tietävät, että sijoitus on aina väliaikainen. Vaikka sijoituslapseen kiintyy aina, lähtökohtaisesti asenne on, että lapsi on perheessä vain hetken.

– Toki tunneside syntyy. Mutta ajattelen, että samalla tavalla kuin päiväkodissa hoidetaan lapsia, itsekin hoidan heitä täällä hyvin. Olen se hoitaja ja äiti arjessa, vertaa Mira.

Vastasyntyneestä on vaikeampaa luopua, sillä hoitosuhde vaatii enemmän fyysistä läheisyyttä. Mira myös nimeää vastasyntyneet siksi aikaa, kun nämä hänen hoidossaan ovat.

– Vastasyntyneiden hoitaminen on todella intensiivistä. Vauvat pääsevät lähelle sydäntä, ja sijoitusvauvan luovuttaessa tulee vähän tyhjä olo. Siitä huolimatta, että olisin suunnitellut, mitä kaikkea teen, kun hoidettavana ei ole vauvaa, Mira kertoo.

Mira sanoo, ettei tuomitse sijoitettujen lapsien biologisia vanhempia tai äitejä, jotka antavat vastasyntyneen lapsensa adoptoitavaksi.

– Ihmisiä ei voi tuomita vain heidän elämästään kuulemansa pienen murto-osan perusteella.

Osa vanhemmista pitää yhteyttä sijoituksen jälkeenkin

Kun lapsi lähtee Miran luota, hän toivoo lapsen ja perheen elämän järjestyvän parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi pitkäaikaiseen tai adoptioperheeseen lapsen lähettäminen on mukavaa, kun tietää tämän pääsevän toivottuna rakastavaan perheeseen.

– Aina niin ei kuitenkaan mene. Jos sen tietää, on lapsi kurja lähettää pois.

Mira pitää myös osaan perheistä yhteyttä jälkikäteen. Harvemmin niissä tapauksissa, joissa lapsi lähetetään takaisin omaan kotiin. Pitkäaikais- ja adoptioperheet kuitenkin usein soittelevat, kyselevät kuulumisia ja laittavat kuvia sekä viestejä lapsen elämästä.

Eivätkä huostaanotettujen lastenkaan vanhemmat osoita katkeruutta sijaisäidille. He syyttävät huostaanottopäätöksen tehneitä sosiaalityöntekijöitä, eivät lapsestaan huolta pitävää sijaisäitiä.

Miran suunnitelmissa on toimia sijaisäitinä jatkossakin – ainakin toistaiseksi. Vaikka sijoitusäidin ammatti vaatii ympärivuorokautista työtä ilman vapaapäiviä, on Mirasta antoisaa nähdä lasten eheytyvän. Lapsi, jolla on todella paha olla, alkaa vähitellen elämään tavallista lapsen elämää ilman murheen kantamista ympäristöstään.

– Välillä mietin, pääsisinkö helpommalla, jos olisin muualla töissä. Mutta kun lasken plussia ja miinuksia, plussat ovat paljon suuremmat. Töitä on myös riittänyt, on se sitten hyvä tai huono asia.

***

 

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme