Mainos
Mainos

Mitä ihmettä, tupakointi tekeekin hyvää terveydelle!

Syöpä, keuhkoahtaumataudit ja myös hieman pinnallisemmat haitat, kuten ihon ja suun terveys ovat asioita, joilla tupakoitsijoita ahdistellaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan sauhuttelulla on myös hyvä puoli – se voi nimittäin säästää sinut nivelkorvausleikkaukselta.

Tupakointi on vakava terveyshaitta ja tupakoitsijat kuolevat nuorempana kuin muu väestö, mutta sauhuttelulla voi olla yksi hyväkin puoli.

Tutkimuksessa, johon osallistui 11 000 ikääntynyttä australialaismiestä, selvisi, että mitä kauemmin miehet olivat tupakoineet, sitä epätodennäköisemmin he joutuivat leikkaukseen, jossa alkuperäinen nivel vaihdettiin tekoniveleen.

Ne miehet, jotka olivat polttaneet vähintään 48 vuotta oli lähes puolet pienempi mahdollisuus joutua leikkaukseen kuin niillä, jotka eivät olleet harrastaneet pahetta koko elämänsä aikana.

Niveltulehduksen, joka on yleinen syy leikkaukseen joutumiseen, johtavat kova ylipaino ja innokas urheileminen, jotka ovat kumpikin harvinaisia tupakoitsijoilla. Tupakoitsijat myös kuolevat yleensä nuorempina.

Tulokset pitivät kuitenkin paikkansa, vaikka tutkijat ottivatkin nämä asiat huomioon. Heidän mukaansa nikotiini stimuloi nivelissä sijaitsevia soluja.

– Aikaisemmat tutkimukset ovat vihjanneet samaa tulosta, mutta tällä kertaa pystyimme osoittamaan tupakoinnin ja leikkaustarpeen välisen yhteyden toteen, kertoo johtava tutkija George Mnatzaganian Adelaiden yliopistosta.

Hän kuitenkin tähdentää, ettei tupakka missään nimessä ole vastaus sairauden hoitoon tai sen ehkäisyyn.

– Minkä tahansa hoitomuodon kehittämmekin tulevaisuudessa, se ei missään nimessä tule olemaan tupakointi.

Lähde: Health.com

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme