Mainos
Mainos

Modernin perinnetalon perustukset

Voidaan sanoa, että perustukset ovat rakennuksen tärkein yksittäinen rakenneosa. Jos niitä ei tehdä kunnolla, kaikki niiden päälle tehty on oikeastaan hukkaan heitettyä.

Perustusten valmistaminen alkaa siitä, kun maaperätutkija käy tekemässä tontilla tutkimuksen ja antaa tulosten perusteella perustustapalausunnon. Sen pohjalta rakennesuunnittelija laatii ohjeet, joiden mukaisesti perustukset valmistetaan.

Kantavalla maalla perustukset voidaan tehdä useammallakin tavalla: anturan päälle kevytsoraharkoista muuraten, joko maanvaraisena lattialaattana tai tuulettuvalla alapohjarakenteella ontelolaatoin tai liittolevyillä toteutettuna. Molemmissa ratkaisuissa on omat hyvät puolensa. Maanvarainen laatta on kustannuksiltaan edullisin ja kosteudenhallinta sekä radon tuulettaminen pystytään toteuttamaan joko sepeli- tai lecasorakerrokseen asennetulla putkistolla, joka johdetaan imuriin katolle. Tässä tapauksessa läpiviennit on tiivistettävä erityisen huolellisesti, ettei kaasu pääse nousemaan talvisaikaan sisätiloihin.

Myös tuulettuva alapohja ontelolaatoilla on kosteus- ja radonturvallinen. Pohjaa on myös helppo käydä kurkistamassa ja tarkastaa, kuinka talo voi altapäin. Jos haluaa joskus myöhemmin esimerkiksi muuttaa viemäröintejä, sekin on helppo tehdä talon alta. Tuulettuva alapohja toimii erityisen hyvin talvella, mutta kun maasta nousee kesällä kosteutta ja tuuletus tuo alapohjaan lämmintä ilmaa, sen sisältämä kosteus saattaa tiivistyä rakenteisiin. Tätä vastaan tuo erinomaisen suojan kevytsorakerros, joka paitsi katkaisee maasta lähtevän kosteuden nousun, pitää myös alapohjatilan riittävän lämpimänä ettei sinne tulevan ilman kosteus pääse tiivistymään.

Maanvaraisen laatan kohdalla kevytsora (lecasora) toimii sekä lämmöneristeenä että katkona kapillaariselle veden nousulle. Lisäbonus on se, että kevytsoran voi muista eristeistä poiketen puhaltaa epätasaisellekin pohjalle. Kevytsoraa voi käyttää myös ulkopuolisissa routaeristyksissä.

Modernin perinnetalon työmaalla antura valettiin erityiseen, valmiiseen muottiin. Tässä mainiossa ratkaisussa on samassa paketissa "laudoitus" ja raudoitus. Mitään lisälaudoitusta tai -tuentaa ei tarvita. Massa ei varmasti pääse valumaan pois tästä laminoidusta polyeteenistä valmistetusta muotista. Omakotitalon anturan valaminen on harvinaisen vaivatonta, kun muotin tekoon kuluu aikaa suunnilleen yhden työpäivän verran – eikä sitä edes tarvitse purkaa jälkikäteen, vaan koko komeus jätetään paikalleen niine hyvineen. Rakennusjätettä ei synny! Pohjankaan ei tarvitse olla erityisen tasainen, sillä muotti seisoo omilla jaloillaan

Lisätietoja:
Formex -anturaperustusjärjestelmä
www.formex.fi

(JKA 16.2.2007)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme