Mainos
Mainos

Musta kissa pahanilmanlintuna ja onnentuojana – lue uskomattomat uskomukset

Mihinkään muuhun kotieläimeen ei ole liitetty yhtä paljon uskomuksia kuin kissaan. Varsinkin musta kissa on joutunut aikojen saatossa ihmisten silmätikuksi niin hyvässä, että pahassa.

Monet sylkevät yli olkansa kolme kertaa, kun musta kissa ylittää tietä – tämä uskomus pätee Irlannissa, suurimmassa osassa Eurooppaa, Intiassa ja Amerikassa. Tosin Englannissa, Skotlannissa ja Australiassa uskotaan, että tien yli kipittävä kissa tuo onnea.

Mustaan kissaan on aina liitetty huonoja uskomuksia, mutta yllättäen myös hyviä.

Huonot myytit

– On uskottu, että mustan kissan hampaat ovat myrkylliset ja karvat kuolettavia. Jos mustan kissan karva joutuu ihmisen suuhun ja sen vahingossa nielaisisi, siihen tukehtuisi välittömästi.

– Mustan kissan hengityksen on uskottu aiheuttavan ihmiselle keuhkovaivoja.

– Kissa on sähköinen eläin, joten Suomessakin on uskottu, ettei mustaa kissaa saa pitää sylissä ukonilmalla tai muutoin salama iskee.

– Jos pienelle lapselle näyttää mustaa kissaa, lapsesta tulee kateellinen ihminen.

– Italiassa on uskottu, että jos sairaan ihmisen sänkyyn hyppää musta kissa asettuen makuulle, se vie sairastuneen hengen.

– Mustan kissan on uskottu olevan noidan ja paholaisen kätyri, tai itse paholainen joka on ottanut kissan muodon. Myös noitien on uskottu osaavan muuttua mustaksi kissaksi tai syntyvän uudelleen mustana kissana.

– On myös väitetty, että mustan kissan häntä sisältäisi myrkkyä. Kun hännän katkaisi, kissa ei pystynyt enää muuttumaan noidaksi.

– Mustan kissan toinen korva on saatettu aikoinaan leikkaa kokonaan irti – se esti kissaa lähtemästä noitien kokouksiin.

– Tänäkin päivänä myytit mustasta kissasta pahanilmanlintuna ovat niin vahvoja, että monet eläinsuojat saattavat kieltäytyä adoptoimasta mustia kissoja uusiin koteihin Halloweenina peläten, että niille tehdään pahaa.

Hyvät myytit

– Muinaisessa Egyptissä mustaa kissaa arvostettiin ja kohdeltiin kuin kuninkaallista, sillä kissajumalatar Bastet'in uskottiin suosivan mustia kissoja ja näin ollen mustan kissan omistajia. Bastet kissapäisenä hahmona oli raskaana olevien naisten suojelija sekä musiikin, tanssin ja nautintojen jumalatar. Bastet myös suojeli ihmisiä demoneilta. Mustan kissan hengen riistäjä tuomittiin kuolemanrangaistukseen.

– Jos mustan kissan rinnuksessa on muutama valkoinen karva, kissa tuo rahaonnea taloon.

– Jos musta kissa istuu täysikuun aikana aidalla tai puun latvassa, sillä on tassuissaan kukkarollinen rahaa jonka se antaa ensimmäiselle vastaantulevalle.

– Jos tuntematonta mustaa kissaa saa silitettyä kolme kertaa tai sille puhutaan, tuo kissa onnea.

– Jos unessa vierailee musta kissa, se tuo onnea tai varoittaa pelosta. Muutoin unienteiden mukaan kissa on huono enne. Se varoittaa vihamiehistä ja juonitteluista.

– Japanissa musta kissa on onnentuoja.

– Mustan kissan vierailu talossa tietää hyvää onnea, mutta huonoa, jos se asettuu taloksi.

– Kalastajien vaimot ovat hankkineet mustan kissan taloon miesten lähdettyä merelle: he uskoivat, että mustan kissan omistaminen piti vaaran poissa.

– Monet merirosvot puolestaan uskoivat, että jos musta kissa lähestyi heitä laivan kannella, onni kävisi heidän myötä. Mutta jos kissa alkoi lähestyä, mutta kääntyikin kesken matkansa kannoillaan, se merkitsi huonoa onnea.

– Skotlannissa on uskottu, että tuntemattoman mustan kissan astellessa kuistille, se tuo mukanaan vaurautta.

– Britanniassa uskotaan, että musta kissa talossa tuo nuorelle naiselle monia kosijoita.

– Suomessa on puolestaan uskottu, että mustat kissat kantavat edesmenneiden rakkaiden sieluja mukanaan – siksi mustan kissan läsnäolo on ollut monille helpottava ajatus.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Lähde: Petside.com, Cats.about.com, Suuri kissakirja osa 2, WSOY

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot