Mainos
Mainos

Naapurissa asuva vuokranantaja päätti raskaana olevan naisen vuokrasuhteen – pelkäsi vauvan valvottavan yöllä

Vuokranantaja tuomittiin tuntuviin sakkoihin raskaana olevan äidin syrjimisestä, kun tämä käski vanhempia muuttamaan vedoten vauvan aiheuttamaan meluun. Tapauksesta kertovat Kidspot ja NewsTalkZB.

VIDEO: Vuokralle vai omistusasunto? Mitkä ovat vaihtoehtojen edut ja haitat?

Uusiseelantilainen Jelena Pavic oli 33. viikolla raskaana, kun hän ja hänen miehensä Milos saivat ilmoituksen vuokranantajaltaan vuokrasuhteen päättymisestä viime helmikuussa. Pari oli asunut asunnossa vuokralla jo puolitoista vuotta.

Aikaa asunnosta poistumiseen oli vain 30 päivää, vaikka laki vaati irtisanomisajaksi 90 päivää.

Parin naapurissa asuva vuokranantaja selitti, että hän oli huolissaan, että hänen unensa voisivat keskeytyä tulevan vauvan takia. Miehen mukaan Pavicien vuokraama asunto ei myöskään ollut sopiva yhdelle lisähenkilölle.

Epätoivoinen tilanne

Pavicit kertovat tilanteen aiheuttaneen heille huomattavaa stressiä. Tuleva äiti kertoi tilanteen olleen heille "epätoivoinen ja toivoton".

– Sen sijaan, että olisin suunnitellut synnytystä ja järjestellyt kaikkea valmiiksi vauvalle, minun täytyi juosta ympäriinsä, katsoa yli 15 kiinteistöä ja kuuden hakemuksen jälkeen meidän piti hyväksyä ensimmäinen ja ainoa, joka onnistui ja jossa oli neljän kuukauden määräaikainen sopimus, kertoo Jelena.

Uuden asunnon löytymisen jälkeen Jelena ja Milos ilmoittivat vuokranantajalle muuttavansa neljän päivän päästä. He halusivat ehtiä laittaa uuden kodin valmiiksi, sillä synnytys olisi jo neljän viikon päästä.

Neljän päivän varoitusaika ei kuitenkaan vuokranantajalle sopinut, vaan hän vaati pariskuntaa ilmoittamaan kolme viikkoa ennen muutosta sekä maksamaan vuokran tältä ajalta.

Vuokranantaja määrättiin korvauksiin

Jelenan lääkärin mukaan tilanne aiheutti odottavalle äidille ahdistusta, sydämen rytmihäiriöitä sekä hengenahdistusta.

Vastikään Pavicien tilanne kuitenkin ratkaistiin oikeudessa, jossa vuokranantaja määrättiin maksamaan pariskunnalle yli 6 000 dollaria, reilut 5 000 euroa korvauksia.

Syrjinnän ja laittoman irtisanomisen lisäksi vuokranantaja tuomittiin muun muassa vuokran laittomasta nostamisesta. Mies oli aiemmin nostanut vuokraa vain yhden päivän varoitusajalla.

Lähteet: Kidspot, NewsTalkZB

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme