Mainos
Mainos

Näillä vinkeillä istumatyöläinenkin liikkuu päivän aikana

Ihmiset liikkuvat vähemmän kuin koskaan ennen ja suurin muutos on tapahtunut arjessa. Muun muassa seisomapalavereilla istumatyöläinen voi edistää omaa terveyttään.

Liikuntafysiologi ja väitöskirjatutkija Arto Pesola kannustaa miettimään, kuinka omaa hyvinvointiaan voi edistää työpäivän aikana eikä vain iltaisin lenkkipolulla. Esimerkiksi aineenvaihdunnan kannalta rasvanpoltto on erityisen tehokasta lounaan jälkeen.

– Lounaan jälkeen olisi hyvä olla aktiivinen, koska silloin energia saadaan tehokkaasti lihasten käyttöön.

Pesola tietää, että lounaan jälkeen saattaa iskeä väsymys mutta tunnetta voi torjua. Näytön ääreen ei kannata heti palata istumaan vaan esimerkiksi kävellä pieni hetki.

– Jos lähellä on puisto, niin kannattaa mennä sinne juomaan kahvit tai tehdä jotain vastaavaa.

Lihominen jatkuu vaikka liikunta lisääntyy

Vaikka syömisen määrä on vähentynyt ja kuntoliikunta kasvanut, väestön lihomiselle ei näy loppua. Suurin syy on istuma- ja tietotyön valtava lisääntyminen ja tuotantoammattien selkeä vähentyminen.

Pesola kertoo laadukkaasta amerikkalaistutkimuksesta, minkä mukaan työn fyysisen rasittavuuden lasku riittää yksinään selittämään vuosien mittaan syntyneen lihavuusepidemian.

– Arjen passivoituminen, teknologian lisääntyminen ja autoriippuvuus sekä viihde-elektroniikka ovat suurimpia passivoitumista edistäviä tekijöitä, Pesola selittää muutoksen syitä.

Seisomakokouksia ja kävelypalavereja

Hiljattain luomuliikunnasta kirjan kirjoittanut Pesola sanoo, että yhteiskunta on tehty istumista varten mutta vallitsevaa, rakennettua ympäristöä olisi hyvä muokata.

– Muunneltavat työpisteet tai ainakin seisomatyöpisteet ovat tosi kovassa nousussa mutta sekään ei vielä itsessään riitä.

Pesola kertoo Jyväskylän yliopistossa meneillään olevasta tutkimuksesta, jonka tarkoituksena on vähentää toimistotyöntekijöiden istumista. Tutkimuksen mukaan monet eivät hyödynnä muunneltavan työpisteen mahdollisuuksia.

– Sosiaalinen ympäristö on tosi tärkeä. Jos työkaverit hirveästi kyselee seisoskelusta tai houkuttelee hissiin, niin muutoksen tekeminen voi olla vaikeaa.

Pesola suosittelee työpaikoille myös seisomakokouksia tai kävelypalavereja. Työpuheluitakin voi joskus hoitaa niin, että kävelee samalla.

– Monesti ihmiset, jotka yrittävät aktivoida arkeaan, alkavat tykätä siitä ja aktiivisia työpisteistä opettelemaan käyttävät eivät vaihda enää entiseen. Huomataan, miten olo on paljon energisempi, kun istumisen sijasta on ollut mahdollisuus olla aktiivisena päivän aikana.

Lue lisää:

MTV3 Koti:

Mari Mäkinen / MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme