Mainos
Mainos

Näillä yrteillä makua ruokaan ja energiaa arkeen

Talvisiin ruokiin sopivat yrtit auttavat myös vahvistamaan vastustuskykyämme pimeänä vuodenaikana. Tässä on viisi joulun ja uudenvuoden ajan yleistä maustetta terveysvaikutuksineen.

Rosmariini

Rosmariinin avulla saat ihanaa talvista aromia ruokiin. Lisää rosmariinia liharuokiin, perunamuusiin tai jopa kekseihin antamaan makua.

Kansasin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan hampurilaispihveihin lisätty rosmariiniuute vähensi lihan HCA-yhdisteitä jotka ovat karsinogeenisiä, eli syöpää aiheuttavia.

Inkivääri

Inkivääri on tulehdusta estävä perinteinen joulumauste, jonka voi maistaa muun muassa piparkakuissa. Mutta inkivääri auttaa myös, jos joulun aikaan on tullut syötyä liikaa. Tutkimusten mukaan inkivääri rauhoittaa vatsaa ja vähentää pahoinvoinnin tunnetta.

Kaneli

Joidenkin tutkimuksien mukaan kaneli alentaa tyypin 2 diabeetikoiden verensokeria sekä pienentää heidän rasva- ja kolesterolipitoisuuksia. Lisäksi kanelilla näyttäisi olevan antibakteerisia ominaisuuksia.

Piparminttu

Piparminttu maustaa suklaat ja karamellit, mutta tuoreena yrttinä se on myös vitamiinipommi. Piparminttu sisältää runsaasti beetakaroteenia, A-vitamiinia ja C-vitamiinia. Sen on todistettu auttavan ehkäisemään jännitysperäisiä päänsärkyjä, parantamaan keskityskykyä, hillitsemään ruokahalua ja ehkäisevän vilustumista.

Muskottipähkinä

Näin vuodenvaihteen aikaan munatotin ja valkoisten kastikkeiden maustajana tunnettu muskotti on antibakteerinen ja lievittää tulehduksia. Ole kuitenkin hyvin varovainen, liiallisella käytöllä on haitallisia vaikutuksia.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot