Mainos
Mainos

Näin saat pääsiäiskukkasi säilymään

Pääsiäiskukkasi voivat jatkaa kukoistamistaan, mikäli hoidat niitä oikein. Näin nautit kevätkukistasi mahdollisimman pitkään.

Tulppaanit

Kevään voi tuoda helposti kotiin ostamalla värikkäistä tulppaaneita maljakkoon. Tulppaanit myydään usein kuivina, eli kotiin tuodessa niitä pitää imeyttää paketissaan noin puolen tunnin ajan. Leikkaa sitten tulppaanin varsiin terävällä veitsellä uusi imupinta ja aseta kukat maljakkoon muovi- tai paperikääreen kanssa.

Älä laita maljakkoon liian paljon vettä, etteivät kukat ime itseään kuiviin. Tulppaanien pitkän säilyvyyden kannalta ihanteellinen säilytyslämpötila on viileä. Vaihtamalla tulppaanien veden päivittäin, saat tulppaanisi säilymään kauniina pidempään.

Narsissit

Narsissia tulee kastella mieluiten iltaisin, jotta kasteluvesi ennättää imeytyä multaan ja on siten seuraavana päivänä kasvin käytettävissä. Ravinteita narsissi ei tarvitse ruukkukasvina lainkaan.

Vaikka ruukkunarsissi myydään valmiiksi ruukussa, voi sen myös huoletta siirtää kaupan muoviruukusta esimerkiksi isompaan kukkaruukkuun, koriin tai parvekelaatikkoon. Narsissi viihtyy parhaiten valoisassa ja viileässä paikassa ulkona, sisäkasvina sen kukinta-aika puolestaan lyhenee huomattavasti lämpimän huoneilman takia.

Ruukkunarsissin lopetettua kukintansa, kannattaa sen kukkasipuli istuttaa ulos puutarhaan, jolloin se voi kukkia iloksesi myös seuraavina vuosina. Narsissi on monivuotinen sipulikukka, joten suotuisaan paikkaan istutettuna se voi kukkia parhaimmillaan joka kevät monen vuoden ajan.

Pajunoksat

Pajunoksat kannattaa säilyttää maljakossa, jossa ei ole vettä. Jos pajunoksat laittaa veteen, tulee pajunkissoista jonkin ajan päästä kukintoja ja siitepölyä, joka voi koitua allergikoille ongelmaksi. Ilman vettä pajunoksat säilyvät hyväkuntoisina suhteellisen pitkään, eikä kissoista pääse muodostumaan kukintoja ja näin siitepölyä.

Lähteet: tulppaani.info, huiskula.fi

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme