Mainos
Mainos

Näin Suomi tuhlaa ja säästää: Nyt on lupa hemmotella itseään!

Vaikka uutisissa kuullaan tuon tuosta huonoja uutisia Euroopan talouskriisistä, on suurimmalla osalla suomalaisista ostovoima säilynyt ennallaan tai jopa parantunut. Kolmasosa kertoo säästävänsä pahan päivän varalle. Yhtä moni säästää arjesta pakenemiseen eli lomamatkaan. Tuhlaamisena suomalaiset pitävät muun muassa merkkilaukkujen ja -kenkien ostamista sekä ulkona usein syömistä.

Vaikka suomalaiset luottavat omaan talouteensa, ovat monet silti tiukentaneet kukkaronnyörejään, selviää Tapiola Pankin helmikuussa teettämästä Arjen katsaus -kyselytutkimuksesta. Erityisesti lapsiperheet ovat vähentäneet rahankäyttöään. Säästämiseen jää kuitenkin rahaa.

– Kolmasosa suomalaisista säästää pahan päivän varalle ja yhtä moni kertoo säästävänsä lomamatkaa varten. Luotolla lomalle lähtemistä pidetään sen sijaan tuhlaamisena, kertoo toimitusjohtaja Marja Pajulahti Tapiola Pankista.

Näihin me tuhlaamme

Tutkimuksen mukaan suomalaiset eivät ole järin kovia tuhlailemaan. Tuhlaamisena pidetyt asiat ovat viime aikoina muuttuneet, eikä enää esimerkiksi itsensä hemmottelua tai satsaamista hyvään ruokaan koeta tuhlaamiseksi.

– Tuhlaamisena pidetään muun muassa merkkilaukkujen, -kenkien ja -vaatteiden ostamista, auton vaihtamista uudempaan ja kodin sisustuksen jatkuvaa uudistamista. Myös ravintolassa usein syömistä ja uusien kodinkoneiden hankkimista entisten, kunnossa olevien tilalle pidetään tuhlailuna. Toisaalta esimerkiksi kaupunkilaiset eivät pidä itseensä satsaamista tai pesula- tai siivouspalveluiden ostamista tuhlailuna.

Velkamme on kasvanut

Erityisesti lapsiperheissä isot asuntolainat ovat lisänneet velan määrää, mistä johtuu rahankäytön vähentäminen. Kaikista perheistä joka viides ilmoittaa vähentäneensä rahankäyttöään velkaantuneisuutensa vuoksi. Pajulahden mukaan vielä ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan. Ongelmia tulee vasta silloin, jos esimerkiksi lainanottamisen jälkeen velkaantuu lisää maksaakseen vanhoja lainojaan pois.

– Suomalaisilla on enemmän velkaa kuin aiemmin, mutta velkataso on edelleen varsin maltillinen kansainvälisesti vertailtuna. Vaikka neljäsosalla on velkaa kolme kertaa omia vuositulojaan enemmän, kuitenkin kaksi kolmesta suomalaisesta on täysin velattomia, Pajulahti sanoo.

Lyhytjänteisyys huolettaa

Pajulahti arvioi suomalaisia järkeviksi rahankäyttäjiksi, mutta kehottaa jokaista suunnittelemaan omaa talouttaan nykyistä pidemmällä aikajänteellä. Esimerkiksi eläkeikään varautuminen on melko vähäistä, ja vain 15 prosenttia suomalaisista kertoo säästävänsä eläkepäiviään varten.

– Vaikka ei säästäisi juuri nyt mihinkään, olisi syytä miettiä, mistä asioista löytyisi säästämisvaraa. Oman talouden pitkäjänteinen tarkastelu olisi erityisen tärkeää varsinkin siltä varalta, että jotakin yllättävää sattuu.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot