Mainos
Mainos

Nainen ei pessyt petivaatteitaan viiteen vuoteen – iljettävät seuraukset paljastuivat lääkärillä

Kiinalaisnainen kärsi kutiavista, punoittavista silmistä kahden vuoden ajan ennen kuin meni lääkärin pakeille. Siellä selvisi jotain kuvottavaa.

Jos pohdit, jaksaisitko heittää petivaatteesi pesukoneeseen, et luultavasti tarvitse muuta kannustusta kuin tämän kiinalaisnaisen tarinan. The Sun kertoo Xu-nimellä kulkevasta naisesta, jonka kutiaville silmille löytyi melkoisen iljettävä selitys.

Xu oli kärsinyt punoittavista, kutiavista silmistä jo kahden vuoden ajan ennen marssimista lääkärin pakeille. Lääkärille Xu myönsi käyttäneensä samaa tyynyliinaa jo vuodesta 2012, ja oli yksinkertaisesti tottunut epämukavaan tunteeseen silmissään.

Nainen kertoi Wuhanissa sijaitsevan sairaalan lääkäreille hoitaneensa kutinaa silmätipoilla. Kaksi viikkoa ennen lääkärikäyntiä naisen silmät olivat kuitenkin ärtyneet niin paljon, että hänen silmäluomensa turposivat, eikä hän saanut avattua silmiään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Sairaalassa lääkärit löysivät Xun silmistä yli sata punkkia, jotka asustelivat naisen silmäripsissä. Yhdessä ripsessä oli jopa kymmenen punkkia. Punkkien lisäksi naiselle diagnosoitiin sekä luomitulehdus että sidekalvotulehdus.

Punkit poistettiin ripsistä, ja Xu sai lääkityksen sidekalvotulehdukseen. Häntä kehotettiin myös pesemään petivaatteensa säännöllisesti.

Lääkäreiden mukaan petivaatteiden pesemättömyys yhdistettynä naisen huoneen olemattomaan ilmanvaihtoon antoi punkeille otollisen kasvupaikan.

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme