Mainos
Mainos

Naiset kärsivät miehiä useammin migreenistä: Tässä syy miksi

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan jokaista migreenistä kärsivää miestä kohden on jopa kolme migreenistä kärsivää naista.

Californian Yliopistossa suoritetussa tutkimuksessa selvitettiin, että kaiken kaikkiaan huikeat 25 prosenttia maailman naisista on ainakin joskus kärsinyt migreenistä.

Uusilla aivokuvaustekniikoilla on pystytty selvittämään, että migreenipääsärky ei johdukaan aivokuoren verenkierron vähenemisestä verisuonten supistuessa, ja supistustilaa seuraavasta suurten verisuonten laajenemisesta, vaan enemmänkin ongelmasta jonka johdosta aivot reagoivat vahvasti eri ärsykkeisiin ja äsryyntyvät herkästi.

Lääkäri Andrew Charles, lääkäri ja Californian Yliopiston suorittaman päänsärkytutkimuksen johtaja uskoo, että naisilla migreenin taustalla vaikuttavat ja sen laukaisevat aivoaallot aktivoituvat herkemmin kuin miehillä. Tutkijoiden mukaan naisten aivot eroavat selkeaästi miesten aivoista migreenien suhteen, sillä naisten aivoissa on sisäinen ärsyke joka altistaa aivokuoren miehiä herkemmin migreeneille.

Migreeni on neurologinen sairaus, joka voi pahimmillaan aiheuttaa päänsäryn lisäksi myös monimuotoisia hermostollisia oireita kuten esimerkiksi näköoireita, pahoinvointia, unihäiriöitä, huimausta, sekavuustiloja, ruokahalun muutoksia ja keskittymisvaikeuksia.

Lähde: Mail Online

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme