Mainos
Mainos

Näistä merkeistä tunnistat lapsen oppimisvaikeudet – tarkkaile jo ajoissa

Orastavat oppimisvaikeudet voidaan havaita jo hyvissä ajoin ennen koulun alkua. Lapsia, joilla on lukivaikeuksia, löytyy useimmista koululuokista.

Lukivaikeudella tarkoitetaan luku- ja kirjoitustaidon oppimisen ja taitojen myöhemmän kehityksen ongelmaa. Miten lukivaikeuden tunnistaa?

Lapset kiinnostuvat kirjaimista jo pienenä. Jos lapsi ei kuitenkaan selvästi kiinnostu kirjaimista, saattaa se olla merkki mahdollisista lukemisen vaikeuksista tulevaisuudessa. Muita hälyttäviä merkkejä ovat esimerkiksi lapsen haluttomuus lukea tai kirjoittaa.

Myös vanhemman lukivaikeus on merkittävä tekijä – se on nimittäin periytyvä.

– Jos vanhemmalla on todettu lukivaikeus, periytyy se 40 prosentin todennäköisyydellä, arvioi yliopistonlehtori Ritva Ketonen.

Myös se, miten helposti lapsi oppii kirjainten nimiä, on ennustava tekijä oppimisvaikeuksia ennakoidessa.

– Yksi lukemisen ja kirjoittamisen perustekijöitä ovat fonologiset taidot eli tavujen ja äänteiden erottaminen. Lapsi esimerkiksi tunnistaa, että oma nimi alkaa ”ämmällä” ja äidin nimi ”jiillä”, Ketonen sanoo.

Vinkkejä lapsille ja vanhemmille – näin taitoja voi opetella jo ennen kouluun menoa

Tänä kesänä tulevat ekaluokkalaiset valmistautuvat koulumaailmaan. Lapsen kielellisiä valmiuksia voi opetella jo nyt, sillä kesä on oivaa aikaa herätellä lapsen oppimista tulevaa koitosta varten.

– Tärkeintä on, että se on hauskaa, leikinomaista tekemistä. Laiva on lastattu -peli on hyvä, vinkkaa Ketonen.

Poimi vinkit, joilla lapsen voi tutustuttaa lukemisen ja kirjoittamisen maailmaan ajoissa:

  • Pyydä lasta nimeämään vihanneksia ja hedelmiä ruokakauppareissulla
  • Leikkikää alkuäänneleikkejä: millä kirjaimella alkaa ”koira”? Entä ”elefantti”?
  • Laiva on lastattu -pelissä keksitään vuorotellen sanoja, jotka alkavat esimerkiksi a-kirjaimella: ”Laiva on lastattu apinoilla/auringonkukilla/autoilla”
  • Sadepäivien pelastus on sanaselityspelit, joissa selitetään vuorotellen sanoja, joita toinen yrittää arvata
  • Satujen lukeminen lapselle opettaa myös kuuntelemista, mikä on tärkeä taito tulevalle koululaiselle


Lähteet: Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Ritva Ketosen haastattelu, Lukimat.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme