Mainos
Mainos

Nämä kodin perusasiat unohtuvat useimmilta

Kodin kunnossa pitäminen tuottaa monelle vaikeuksia. Vakuutusyhtiöön tulevien yhteydenottojen perusteella yhä useammat kerros- tai rivitalossa asuvat eivät tiedä, miten kodista pitää huolehtia.

Epätietoisia ovat usein ensimmäiseen omaan kotiin muuttavat nuoret, joilla ei ole aiempaa kokemusta itsenäisestä kodin hoidosta. Ongelma ei kuitenkaan koske ainoastaan nuoria aikuisia.

– Perusasiat tuntuvat unohtuvan suomalaisilta yhä useammin: Vessanpönttöön ei saa heittää ruokaa, pakastin pitää sulattaa säännöllisesti ja astianpesukonetta ei saa jättää yksin päälle. Pienten unohdusten seurauksena voi olla iso vahinko, josta on haittaa myös naapureille, vakuutusjohtaja Mika Viipuri If Vahinkovakuutusyhtiöstä sanoo.

Vahinkojen todennäköisyyttä voi pienentää monin tavoin. Esimerkiksi kalliit vesivahingot olisivat usein estettävissä.

– Sulje pesukoneen hana aina käytön jälkeen ja laita pesukoneen alle vuotokaukalo, joka paljastaa alkavan vuodon nopeasti. Puhdista lattiakaivot ja lavuaarien hajulukot aika ajoin, jotta viemärit eivät tukkeudu. Lisäksi kylpyhuoneen ja keittiön silikonisaumojen kuntoa on seurattava ja saumaukset uusittava tarvittaessa. Jos olet epävarma omista taidoistasi, apua kannattaa pyytää osaavilta tuttavilta tai ammattilaisilta, Viipuri neuvoo.

Vaihda kipinöivä silitysrauta uuteen

Tulipalon mahdollisuutta voi pienentää pitämällä huolta kodin sähkölaitteista. Laitteet oireilevat usein ennen kuin ne hajoavat lopullisesti. Oireileva laite syttyy palamaan selvästi todennäköisemmin kuin ehjä kone.

– Viallinen sähkölaite tulee korjauttaa tai vaihtaa uuteen, vaikka se toimisi vielä. Jos mummon vanha silitysrauta iskee kipinää joka kerta, kun johdon laittaa seinään, raudasta kannattaa hankkiutua eroon välittömästi. Tulipalon aiheuttamat vahingot peittoavat uuden silitysraudan hankkimiskustannukset mennen tullen, Viipuri sanoo.

Uudehko ilmiö kotien vahinkotilastoissa on kannettavien tietokoneiden ja tablettitietokoneiden kastuminen. Tyypillisesti juoma kaatuu koneen päälle ja pilaa koneen käyttökelvottomaksi. Siksi juomat tulee pitää käsivarren mitan päässä tietokoneista.

Tiedostoista kannattaa ottaa säännöllisesti varmuuskopiot, ja varmuuskopioita tulee säilyttää muualla kuin koneen kovalevyllä.

Selvitä vastuusi taloyhtiössä

Omaan kotiin muuttaessa kannattaa ensi töikseen selvittää, mitä oikeuksia ja vastuita taloyhtiössä asuminen tuo. Kotivakuutus tarjoaa turvaa yllättävien ja ennalta-arvaamattomien vahinkojen varalle. Se kattaa omille tavaroille ja asunnon kiinteälle sisustukselle, kuten lattioille ja kiinteille kaapeille, aiheutuvia vahinkoja. Monet vuokranantajat vaativat, että vuokralainen ottaa kotivakuutuksen.

Kotivakuutuskaan ei kuitenkaan kata kaikkia vahinkoja, jonka lisäksi korvauksista vähennetään yleensä omavastuu. Näin ollen paras keino säästää rahaa ja vaivaa on pitää kodista hyvää huolta, jotta vahinkojen todennäköisyys pysyy mahdollisimman pienenä.

Kotien yleisimmät vahingot:

  • Televisio tai tietokone putoaa siirrettäessä.
  • Esineet putoavat, kolhiintuvat tai kaatuvat.
  • Kannettavalle tietokoneelle kaatuu juomaa.
  • Lasten aiheuttamat vahingot
  • Pesukone rikkoutuu ja aiheuttaa vesivahingon.
  • Polkupyörävarkaudet

Lähde: Deski

Kuva: Shutterstock

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme