Mainos
Mainos

Nämä neljä virhettä pilaavat nuorten perheiden talouden

Nuorten talous on yleensä tiukkaa, sillä elämän alkutaipaleella ostettavaa on paljon, mutta tulot ovat pienet. Lue täältä, mitkä tekijät varmimmin horjuttavat vasta yhteiselonsa aloittaneiden rahapussia.

Tutustu näihin Smartmoney.com-sivuston listaamiin suurimpiin virheisiin, joihin nuoret perheet sortuvat – ja vältä ne!

Pieni velka ei haittaa ketään?

– Suurin virhe, jonka nuoret perheet yleensä tekevät, on mahdottoman velkataakan tekeminen. Tämä tapahtuu yleensä avioliiton alkumetreillä, sanoo nuorten taloudenpidosta kirjan kirjoittanut Stewart Welch.

Kun velkaa on kertynyt useita tuhansia euroja, on sitä vaikeampaa maksaa takaisin. Varo siis pieniäkin lainoja, sillä ne on aina maksettava takaisin.

– Esimerkiksi asuntolainaan ei saisi kulua kuin 28 prosenttia pariskunnan koko tuloista. Jos siihen lisätään muut velat, kuten opintolaina, saa summa olla noin 40 prosenttia palkkatuloista.

Budjetin laiminlyönti

Myös huonosti suunniteltu budjetti on suuri virhe.

– Ongelmana on, että rahaa käytetään ensin normaalisti ja säästetään, jos jotain jää. Loppukuusta rahat ovat kuitenkin useimmiten lopussa, sanoo taloussuunnittelija Steven Kaye.

Hänen mukaansa pariskunnan kannattaa ensin budjetoida rahankäyttönsä laskuihin ja säästettävään summaan, ja vasta sen jälkeen selvittää, paljonko rahaa jää käytettäväksi kuukaudessa.

Eläkeikään on vielä matkaa – vai mitä?

Monet nuoret keskittyvät hieman lähempänä oleviin säästökohteisiin, kuten uuteen autoon tai asuntoon. Tämä on ymmärrettävää, mutta mitä kauemmin odotat säästämisen aloittamista, sen suurempia summia joudut myöhemmin makselemaan.

Ei säästöjä pahan päivän varalle

Kaikki tietävät että pahan päivän varalle pitäisi säästää, mutta harva kuitenkaan tekee niin. Viisainta olisi pitää koko ajan vähintään noin kuuden kuukauden palkkaa vastaavaa summaa sukanvarressa, sillä mitä tahansa voi tapahtua.

Näin suuren summan säästäminen voi tuntua vaivalloiselta, jos maksettavana on muun muassa asunto- ja opintolainaa. Jos kuitenkin siirrät pienen summan syrjään jokaisesta palkasta, tekee se vuodessa yllättävän paljon.

Lähde: Smartmoney.com

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot