Mainos
Mainos

New Yorkin kapein talo on jo nähtävyys – katso kuva!

Jo vuosia myynnissä ollut New Yorkin kapein talo on vihdoin saatu myytyä. Omistajaa vaihtanut talo on jopa niin kapea, että se on saanut vain puolikkaan osoitteenkin.

New Yorkin Bedford Streetillä sijaitseva harvinaisen kapea talo on saanut uuden omistajan. Vain 2,9 metriä leveässä – kapeimmalta kohdaltaan 0,6 metriä – ja yhdeksän metriä syvässä kolmikerroksisessa talossa on 139 neliömetriä, kolme makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, neljä takkaa ja puutarha takapihalla. Keittiössä on kaikki modernit laitteet ja marmoriset työtasot.

1800-luvun puolivälissä rakennettu talo oli alunperin tarkoitettu vain kulkuväyläksi hevosille, jotta ne pääsivät silloin takapihalla sijaitsevaan talliin. Sen jälkeen talossa on pidetty niin suutarin liikettä kuin karkkitehdastakin ennen kuin sitä alettiin lopulta käyttää asumistarkoitukseen.

Ainutlaatuinen talo on yksi New Yorkin nähtävyyksistä ja kapoisella kämpällä onkin ollut paljon julkkisasuttajia, kuten näyttelijät Cary Grant ja John Barrymore sekä talossa 1920-luvulla asunutrunoilija ja näytelmäkirjailija Edna St. Vincent Millay.

Edelliset kaupat tehtiin vuonna 2010 1,6 miljoonalla eurolla ja muutostöiden jälkeen talo palasi myyntimarkkinoille 3,2 miljoonan euron hintapyynnön kera. Kukaan ei harvinaisesta talosta kuitenkaan kiinnostunut, joten myyntihintaa pudotettiin 2,6 miljoonaan euroon vuoden 2012 puolivälissä. Vielä ei ole tietoa siitä, millä hinnalla talo lopulta saatiin myydyksi.

Talo on niin kapea, että se on saanut vain puolikkaan osoitteenkin: 75 1/2 Bedford Street.


LUE MYÖS:


Hannakaisa Taskinen/Jokakoti.fi

Lähde: dailymail.co.uk/curbed.com

Kuvat: Splash News

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot