Mainos
Mainos

Nyt loppui viinalla läträäminen – näin suomalaiset viettävät pikkujouluja

Pikkujoulut ovat muodostuneet tavaksi lähes jokaiselle suomalaiselle. MagnunLive-ohjelma- ja tapahtumatoimiston toimitusjohtaja kuitenkin paljastaa muutoksia suomalaisten tavassa juhlistaa pikkujouluja.

Normaalisti marraskuussa vietetään paljon pikkujouluja. Useina vuosina jouluiset aiheet ovat olleet teemana niin somistuksen kuin myös tarjoiltavien suhteen. MagnunLive-ohjelma- ja tapahtumatoimiston toimitusjohtaja Kimmo Junttila kertoo 36 vuoden kokemuksella kuitenkin suomalaisyritysten trendien pikkujoulujen suhteen muuttuneen.

– Yksi trendi on se, ettei alkoholia tarjota enää samaan malliin. Nykyään on alkumalja ja sitten muutama drinkkilippu. Hyvin on maltillista sen suhteen, Junttila kertoo.

Mies paljastaa, että myös ruokatarjoilussa ja somistuksessa ei enää haeta jouluista menoa. Pikkujouluissa suositaankin nykyään esimerkiksi yrityksen omia värejä.

Suosikkiteema

Tänä vuonna pikkujouluissa yksi teema on noussut ylitse muiden. Suomalaiset ovat luopuneet punaisista tonttulakeista ja haluavatkin pukea ylleen jotain viekoittelevaa ja tyylikästä.

– Teemat vaihtelevat aina vuosittain. Mutta tänä vuonna James Bond ja kasino ovat suosittuja teemoja eri puolella Suomea, toimitusjohtaja kertoo.

Suomalaiset pikkujoulut ovat tavanomaisesti tulleet tutuiksi melko runsaan alkoholinkäytön johdosta, mutta nyt suunta on kuitenkin muuttumassa.

– Tyylikkyys ennen rämpäpämpämeininkiä, Junttila toteaa.

Pikkujoulut torstaina?

Aiemmin yritykset ovat suosineet yhteisiä pikkujouluja, mutta MagnunLiven tapahtumajärjestäjän mukaan osastot ja yksiköt juhlistavat pikkujoulujaan erikseen. Junttila myös paljastaa, että yritykset eivät juhlista pikkujoulujaan enää viikonloppuna.

– Nykyään pikkujouluja vietetään perjantain ja lauantai sijaan torstaina, Junttila kertoo.

Parempien tilojen toivossa osa on myös päättänyt juhlistaa pikkujoulujaan hieman ennakkoon tai viiveellä.

– Pikkujouluja saatetaan myös aikaistaa lokakuulle tai myöhäistään tammikuulle, jotta saadaan paremmat tilat ja esiintyjät paikalle, mies sanoo.

Lue lisää:

Ira Juvonen, ira.juvonen@mtv.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot