Mainos
Mainos

Oletko suurin syyllinen stressiisi? Katso lista!

Useimmat ihmiset saattavat itse aiheuttaa stressiä murehtiessaan turhaan arjen askareista.

Stressi saattaa johtua useista eri syistä.

Et ole nauranut

Muistatko milloin viimeksi nauroit? Nauraminen vähentää stressiä, kiihdyttää verenkiertoa, rentouttaa lihaksia ja helpottaa kipua. Katso esimerkiksi YouTubesta joku hauska video tai mene ystäviesi kanssa kahville ja kerro heille omituisista unistasi ja kuuntele heidän hassuja kokemuksia. Stressiä voi taltuttaa nauramalla.

Urheilu on jäänyt välistä

Usein ihmiset hankkivat itselleen salikortin, joka saattaa jäädä rahalompakkoon pölyttymään. Usein ihmiset käyttävät päivästään paljon aikaa ajatellen sitä, että pitäisi liikkua ja syödä terveellisesti. Älä stressaa tällaisista asioista, vaan tee asian eteen jotain. Käy lenkillä säännöllisesti ja stressaaminen laantuu.

Kuuntelet vääränlaista musiikkia

Tutkimustulokset puhuvat erityisesti klassisen ja muutoin rauhallisen musiikin puolesta. Tällainen musiikki rentouttaa ja rauhoittaa sydämenlyöntejä. Jokaisen musiikkimaku kuitenkin eroaa toisistaan, joten kuuntele sellaista musiikkia joka saa sinut tuntemaan olosi rennoksi.

Likainen huone

Työpiste ja asunto kannattaa pitää siistinä, sillä puhdas ympäristö vähentää stressiä. Yleensä ihmiset nimittäin voivottelevat, että pitäisi siivota tai tiskata ja tämähän lisää ylimääräistä stressiä.

Et harrasta tarpeeksi seksiä

Seksin harrastaminen alentaa stressihormoneiden eritystä. Kyseinen aktiviteetti käy myös urheilusuosituksesta, joten ei tarvitse miettiä lenkille lähtemistäkään niin ahkerasti.

Hengitys

Hengitykseen kannattaa todella kiinnittää huomiota. Hengitä siis rauhallisesti ja sulje vielä silmäsi, jotta vaikutus on äärimmäisen rentouttava.

Vähättelet itseäsi

Vakuuta itsellesi, että asiat ovat hyvin. Tutkimusten mukaan vakuuttelu auttaa vähentämään ahdistusta.

Nukut huonosti

Hyvät yöunet auttavat useisiin ongelmiin. Säännölliset yöunet auttavat pitämään mielen virkeänä ja stressin askeleen kauempana.

Myönnyt kaikkeen

Jokainen ihminen jaksaa tehdä töitä ja muitakin asioita hieman eri tavalla. Sinun ei aina tarvitse vastata myöntävästi jokaiseen asiaan. Voit jättää jotkut juhlat välistä ja pyytää jonkun toisen hakemaan äitisi lentokentältä. Sinun ei tarvitse yksin kantaa aina vastuuta kaikesta.

Pidät puhelinta aina lähelläsi

Nykyään ihmiset tuntuvat vastailevan työsähköposteihin ja hoitavan muitakin työasioita joko puhelimitse tai sähköpostitse. Aivojen täytyy antaa välillä levätä. Unohda siis työasiat töiden ulkopuolella ja huomaa, kuinka stressi vähenee. Liika työnteko tutkitusti tyhmentää ihmistä.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme