Mainos
Mainos

Omassa autossa tupakoinnista tulossa lailla kiellettyä?

Dailymail.com uutisoi, että brittilääkärit haluaisivat kieltää tupakoinnin autoissa. Haluaisitko saman kiellon Suomeen? Kerro mielipiteesi asiasta.

Brittiläinen lääkäriyhdistys (The British Medical Association) on ehdottanut maan hallitukselle, että autossa tupakoinnista tehtäisiin lainvastaista. Sen lisäksi, että se vaikuttaa terveyteemme, se vaikuttaa myös liikenneturvallisuuteen.

Yhdistyksen tutkimuksen mukaan autossa mukana olevat, passiivisesti tupakoivat kanssamatkustajat hengittävät jopa 23 kertaa enemmän myrkkyjä sisäänsä kuin savuisessa baarissa. Erityisesti lapset ja vanhukset ovat alttiita sen terveysvaikutuksille.

Lasten elimistö imee enemmän myrkkyjä ja saasteita itseensä kuin aikuisten, ja heidän immuunijärjestelmänsä kestää huonommin passiivista tupakointia kuin aikuisten.

– Englannissa kuolee vuosittain tupakoinnin seurauksena 80 000 ihmistä, maailmanlaajuisesti vastaava luku on kuusi miljoonaa, kertoo tohtori Vivienne Nathanson yhdistyksestä.

– Iso-Britannia otti suuren askeleen tupakanvastaisessa työssä kieltäessään tupakoinnin suljetuissa tiloissa, mutta me voimme tehdä vielä enemmän. Haastamme hallituksen ottamaan rohkean ja uskaliaan askeleen, ja kieltämään tupakoinnin yksityisissä ajoneuvoissa.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot