Mainos
Mainos

Omistusasuminen verolle?

Persoonallinen ehdotus verotyöryhmälle omistusasumisen verottamisesta herättää jälleen keskustelua.

Helsingin Sanomat kertoo, että Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n edustajat ovat ehdottaneet Martti Hetemäen johtamalle verotyöryhmälle, että omistusasumista olisi verotettava nykyistä kovemmin. Asumisen verotus on vain yksi osa työryhmän laajempaa verouudistusmietintöä.

VATT:n Ideaalimalliksi nimetty ehdotus pitää sisällään sen, että asuntotulosta tulisi verollista ja että omistus- ja vuokra-asuntojen luovutusvoittojen verokohtelusta tulisi samanlaista. Varainsiirtoveroa ei tässä mallissa olisi, sillä VATT:n mukaan vero rankaisee ihmisiä muuttamisesta.

Ideaalimallin ytimessä on se, että omistusasunnossa asuvan ihmisen asumiseen käyttämiä kuluja verrattaisiin vapaarahoitteisessa vuokra-asunnossa asuvien kuluihin. Omistusasunnossa asuvan asumiskulut ovat yleensä verotuksen vuoksi yleensä pienemmät kuin vuokralla asuvan.

Tätä erotusta ehdotetaan nyt siis verolle pantavaksi samoin kuin sitä, että omistusasunnon myynnistä syntynyttä myyntivoittoa verotettaisiin. Nykyään veroa joutuu maksamaan vain, jos on asunut asunnossa alle kaksi vuotta tai asunto on sijoitusasunto.

Mallissa on kuitenkin ongelmia, asuntoministeri Jan Vapaavuoren mukaan suomalaisia voida verottaa siitä, että ihminen asuu omassa asunnossaan.

Löydä itsellesi unelmiesi omistus- tai vuokra-asuntoJokakoti.fistä. Muista käteväHakuvahti!

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme