Mainos
Mainos

Onko kesämökki hyvä sijoitus? Asiantuntija vastaa

Kesämökkiin sijoittaminen voi olla mukava harrastus tai parhaimmillaan keino tienata hieman lisätuloja kesäkuukausina.

Vuokranantajan kannalta ideaali tilanne on, jos mökille löytyy pidempiaikainen vuokralainen. Hyviä sijoituskohteita ovat erityisesti hiihto- ja urheilukeskusten läheisyydestä löytyvät mökit, sillä niille voi löytyä ympärivuotisia vuokralaisia.

Nyrkkisääntö on, että hyvällä paikalla sijaitseva mökki voi olla hyvä sijoituskohde.

– Harva miettii kesämökkiä ensisijaisesti sijoituskohteena. Toki esimerkiksi laskettelukohteissa sijaitsevat mökit voivat toimia myös sijoituskohteena, sanoo Nordean sijoitusneuvoja Arto Peltokorpi.

– Vuokraus vaatii paljon työtä. Toisaalta jos välttää sivukuluja ja haluaa itse tehdä töitä mökkivuokrauksen eteen, niin voi päästä voiton puolelle, Peltokorpi sanoo.

Minkälainen mökki on hyvä sijoitus?

Peltokorven mukaan Etelä-Suomessa, ison ja puhtaan järven rannalla sijaitseva mökki on hyvä valinta. Suositulla alueella sijaitseva mökki myös kasvattaa arvoaan vuosien myötä.

– Toisaalta myös urheilukeskuksen lähellä sijaitsevalla mökillä voi olla paljon kysyntää. Mökki kannattaa ostaa sieltä, missä ihmiset haluavat vapaa-aikaansa viettää, Peltokorpi sanoo.

Mökki ei ole tyypillinen sijoituskohde

Suurin osa suomalaisten mökeistä on ensisijaisesti omaan käyttöön hankittuja. Kesämökkisijoittaminen liittyykin niin sanottuun tunnesijoittamiseen. Kesämökin ostajat ajattelevat ensisijaisesti ostavansa itselleen mieluisan loma-asunnon.

– En näe kesämökeissä sillä tavalla sijoitusmarkkinamahdollisuutta. On kuitenkin aika työlästä saada kesämökin avulla aikaiseksi runsasta kassavirtaa, toteaa Peltokorpi.

Kesämökkiä ei kannatakaan ostaa pelkästään rahan takia. Vuokraamisen avulla voi kuitenkin saada peitettyä kesämökistä aiheutuvia vuosittaisia kuluja mukavasti, jos mökki on suuren osan vuodesta muuten tyhjillään.

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot