Mainos
Mainos

Onko mökkisäällä merkitystä? Kyselyn mukaan aikuisille enemmän – lapsille ei niinkään

Mökkisää on aikuisille tärkeä asia loman onnistumisen kannalta, kertoo kysely. 

Yllä olevalla videolla vinkit onnistuneeseen perhelomaan!

Hyvä mökkeilysää näyttää olevan tärkeämpää aikuisille kuin lapsille, selviää VR:n teettämästä kyselystä.

Kaksi kolmesta aikuisesta arvioi, että hyvä sää tekee perheen mökkireissusta paremman. Lapsista tätä mieltä on alle puolet.

Millaista säätä luvassa? Kurkkaa osoitteesta mtv.fi/saa!

Lähes joka kolmas lapsi on kyselyn mukaan sillä kannalla, että kavereiden puute pilaa useimmiten lomamatkan. Aikuisista kavereita kaipaa lomareissulle vain joka kahdeskymmenes.

Lisäksi lapsista kolmannes uskoo, että parempi nettiyhteys parantaisi perheen mökkeilykokemusta. Aikuisista näin uskoo joka kahdeksas.

Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä yli 1 670 ihmistä, joista lapsia ja aikuisia oli kumpiakin noin puolet. Kyselyyn osallistuneet lapset olivat 7–16-vuotiaita. Kysely toteutettiin toukokuussa.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme