Mainos
Mainos

Onko sinullakin huono muisti? Näin se paranee!

Jäivätkö avaimet jälleen kotiin ja tärkeä tapaaminen kirjaamatta ylös? Muistia voi kehittää, kunhan vain tietää miten.

Moni kärsii huonomuistisuudesta, mutta sen orjaksi ei tarvitse jäädä. Pitämällä itsestään huolta ja käyttämällä erilaisia muistisääntöjä, voit opetella pitämään asiat mielessäsi paremmin.

Nuku tarpeeksi

Tiesitkö, että aivot ovat todellisuudessa aktiivisemmat unen aikana kuin hereillä ollessa? Riittävä uni on tärkeää niiden toiminnan kannalta, joten pyri nukkumaan noin seitsemän tuntia yössä.

Elämäntavat kuntoon

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö ja väärä ruokavalio vaikuttavat kaikki muistin toimintaan ja muistisairauksien kehittymiseen. Pidä siis hyvää huolta itsestäsi, sillä huonot tavat näkyvät niin ulko- kuin sisäkuoressakin.

Älä yritä muistaa liian montaa asiaa kerralla

Työmuistin kapasiteetti on 5–9 asiaa, mutta silti on hyvä pitää mielessä vain 3–4 asiaa kerrallaan. Pyri muistamaan kokonaisuuksia yksityiskohtien sijaan.

Kertaa asiat mielessäsi

Jos sinun täytyy muistaa esimerkiksi jokin tärkeä asia ennen matkaa, toista sitä lauseena mielessäsi jonkin aikaa. Sillä tavoin se jää mieleesi paremmin, kuin että ajattelisit sitä vain ohimennen.

Ryhmittele ja luokittele

Pitääkö sinun opetella pankkikortin uusi pin-koodi tai uuden asunnon ovitunnus? Tee numerosarjasta sinulle merkityksellinen tai kehitä sen ympärille esimerkiksi jonkinmoinen laskukaava. Jos tunnusluku on esimerkiksi 2511, voit muistaa sen päivämääränä esimerkiksi 2.5.2011.

Treenaa aivojasi

Aivoihin pätee sama sääntö kuin lihaksiin – ilman treeniä ne veltostuvat. Harrasta liikuntaa, pelaa pelejä ja harrasta sanaristikoita. Aivot tarvitsevat monipuolista harjoitusta, jotta ne toimivat hyvin.

Aivojumppa ei ole vain ennaltaehkäisevää treeniä tulevaa varten, vaan se voi parantaa muistiasi ja aivojesi toimintaa jo nyt.

Lähteet: Työikäisen muisti ja muistisairaudet (WSOYpro)/ Huffington Post

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot