Mainos
Mainos

Onko televisiosi valmiustilassa? Sammuta heti!

Punaisena, vihreänä tai sinisenä hehkuva valmiusvalo televisiossa, tietokoneessa tai muussa laitteessa kuluttaa sähköä koko ajan. Koko Suomen näkökulmasta valmiustilassa olevat laitteet syövät sähköä hirmuisesti.

Marttaliiton laskelmien mukaan sähkön kulutus vastaa jopa yli 19 000 sähkölämmitteisen pientalon vuosikulutusta, jos jokaisessa suomalaiskodissa oleva tallentava digilaite on vuorokaudessa kolme tuntia päällä ja loput valmiustilassa.

Marttaliitto muistuttaa energiansäästöviikolla keinoista, jotka liittyvät useimpien arkisiin tapoihin käyttää kodin elektroniikkaa. Etenkin valmiustilassa olevat laitteet kuluttavat yllättävän paljon sähköä, jopa 5–10 prosenttia koko kotitalouden käyttämästä määrästä.

Televisio, digilaite ja tietokone kannattaakin aina sammuttaa virtakytkimestä, kun ne eivät ole käytössä. Hyvä apu on monen pistorasian jatkojohto, jolla sähkölaitteet sammuvat yhdellä painalluksella. Kännykän laturia ei pidä jättää pistorasiaan turhan päiten, sillä sekin kuluttaa sähköä.

Erilaisilla valinnoilla voi myös pienentää sähkölaskua. Esimerkiksi pöytätietokone on hyvä vaihtaa kannettavaan, sillä kannettava tietokone kuluttaa keskimäärin vain kymmenyksen pöytäkoneen kuluttamasta määrästä. Myös television kuvakoko vaikuttaa eli mitä suurempi kuvakoko, sitä suurempi sähkönkulutus.

Lue lisää:

MTV3 Koti:

Lähde: Marttaliitto

Kuva: Shutterstock

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme