Mainos
Mainos

Paahdettua kalkkunaa ja hedelmäsalsaa, luumu-unelma 26.11.1999

toim. Kati Nappa

Paahdettua kalkkunaa ja hedelmäsalsaa 4:lle


n. 400 g marinoitua kalkkunanlihaa
(kuutioita, fileetä)
1 tl öljyä

Salsaa:


1 punasipuli
1 omena
1 päärynä
2 ananasrengasta
(omassa liemessään)
1 keltainen paprika
runsaan 10 sentin pala kurkkua
tai kesäkurpitsaa

Kastike:


6 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
2-3 rkl viini- tai serryviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
1/4-1 tl chilijauhetta

Lisäksi:


jää- ja lollo rossosalaattia
2 rkl mustaherukkahilloa
tai -hyytelöä tai
n. 1 dl pakastemustaherukoita

Kuori hedelmät ja sipuli. Leikkaa sipuli pieniksi kuutioiksi ja laita ne siivilään ja huuhtele juoksevan veden alla niin sipulin kitkeryys vähenee. Valuta hyvin. Leikkaa hedelmät, kesäkurpitsa ja paprika kuutioiksi. Nosta kaikki kulhoon ja sekoita joukkoon kastike.
Anna maustua jääkaapissa muutama tunti, jos on aikaa. Paahda kalkkunakuutiot tai fileet kokonaisina tai paloina kuumalla pannulla. Ne kypsyvät muutamassa minuutissa paksuudesta riippuen.
Levitä salaatin lehdet laakealle vadille, ripottele päälle salsa kastikkeineen ja nosta päällimmäiseksi kalkkunanliha haaleana tai kuumana. Ripottele päälle marjat tai hyytelönokareet. Tarjoa lisäksi hyvää leipää.
Voit käyttää salaattiin myös kypsää kalkkunanlihaa esim. kevyesti savustettua tai kalkkunaleikkelettä . Silloin lihan määräksi riittää n. 200 g.

Luumu-unelma (4:lle)


n. 20 kivetöntä kuivattua luumua
1-2 dl vettä, glögiä, rommia tai punssia
n.5 dl keitettyä riisiä
(n. 1 1/2 dl keittämätöntä)
2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
n. 1 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta tai
kermaa + vähän sokeria
1/2-1 dl manteli- tai pähkinärouhetta
sitruunamelissan lehtiä

Liota luumuja muutama tunti haluamassasi nesteessä. Valuta luumut. Jäljelle jäävän nesteen voit juoda.
Mausta riisi raastetulla inkiväärillä ja sekoita se vatkatun vaniljakastikkeen tai kerman joukkoon. Anna makujen tasaantua hetki jääkaapissa.
Lusikoi riisivaahtoa, luumuja ja vähän mantelirouhetta laseihin kerroksittain. Koristele sitruunamelissan lehdillä Voit myös sekoittaa kaikki aineet kulhossa ennen tarjoilua.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme