Mainos
Mainos

Päivässä valmista? Uusi mökkimalli muokkaa rakentamista

Oman kesäparatiisin rakentamiseksi ei tarvitse kärvistellä lapion varressa. Käyttövalmiin saunamökin saa tontilleen jopa yhdessä päivässä.

Unelmien kesämökin hankkiminen jää usein haaveeksi siksi, että rakentaminen on vaikeaa ja hidasta. Pikimmiten hirsisaunansa lämpöön tai aittansa vällyjen väliin halajava valitsee tontilleen tuotavan käyttövalmiin vapaa-ajan asunnon. Parhaassa tapauksessa oma kesäparatiisi on pystyssä jo toimituspäivänä, kun naapurissa vasta kaivetaan hiki hatussa perustuksia.

– Me lähdemme sillä ajatuksella liikkeelle, että asiakas saa itse päättää, milloin haluaa mökkinsä olevan muuttovalmis. Rakennustyöt mitoitetaan niin, että mökki on sovittuna päivänä täysin valmis ja paikoillaan, Salvos valmis-mökkien myyntijohtaja Jouni Koskelo vakuuttaa.

Salvos valmistaa tehtaalla sisätiloissa rakennettuja hirsimökkejä, -saunoja ja -aittoja moduuleista, joita yhdistelemällä voi luoda täysin oman näköisensä vapaa-ajan asunnon. Ikkunoiden ja ovien määrät, paikat ja koot ovat muunneltavissa, samoin ulko- ja sisäpintojen värit. Jo kahdesta tilamoduulista saa tupakeittiöllisen saunan eteisellä ja katoksella.

– Yksilöllinen mökki syntyy yhdessä suunnitellen ja tarvekartoitusta tehden. Tontilla käydään aina katsomassa, millainen kokonaisuus sinne sopisi. Jos naapurin suuntaan ei esimerkiksi halua ikkunoita, sekin huomioidaan suunnittelussa tonttikäynnin yhteydessä, Koskelo summaa.

Valmismökkien valttina on vaivattomuus. Unelmamökkinsä saa tontilleen lähes millaisiin olosuhteisiin vain. Moduulimökkien moduulirakenteen ansiosta mökkien osat on helppo kuljettaa vaikkapa pienissä erissä määränpäähän. Valmiit moduulit tarvitsee vain asentaa perustusten päälle ja mökki on luovutuskunnossa.

– Paikalle ei välttämättä tarvitse mahtua pieniä mutkaisia hiekkateitä pitkin kokonaista rekan ja perävaunun yhdistelmää, vaan riittää, että mökin osat viedään perille vaikka yksitellen, Koskelo valottaa.

Unelmamökistä haaveilevan kukkarolle saattaa tulla yllätyksenä se, että kaikkien mökkivalmistajien kokonaiskustannukset eivät yleensä kata esimerkiksi sähköä, viemäröintiä tai LVI-töitä. Valmismökin paikoilleen saamisen jälkeen asiakkaalle saattaa rapsahtaa vielä pitkän pennin ylimääräinen lasku, ellei kaikista töistä ole sovittu kirjallisesti kokonaisurakassa.

Valmismökkien kiivain kesäsesonki on parhaillaan käynnissä. Hyvin suunniteltu on kuitenkin jo puoliksi tehty, joten ripeä mökkiä kaipaava ehtii nauttia oman uutukaisen mökkisaunan löylyistä vielä kuluvan kesän aikana.

Muistilista valmismökkiä harkitsevalle

– Hae rakennuslupa paikalliselta rakennusvalvontaviranomaiselta.

– Luonnostele unelmiesi mökki, pohdi tarkkaan mitä tiloja tarvitset käyttöösi.

– Ota yhteyttä valmismökkien toimittajaan ja jaa omat ideasi.

– Selvitä tarkasti, sisältyykö valmismökin hintaan myös esimerkiksi sähkö- ja LVI-työt sekä viemäröinti vai maksatko niistä erikseen.

– Huolehdi budjettisi pitävyydestä.

Tanja Korpela/ MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme