Mainos
Mainos

Paola Suhonen pelasti koiransa Viron kaduilta: Affe kiertää kanssani maailmaa

Maailmankuulun suunnittelijan Paola Suhosen silmät alkavat tuikkia, kun hän kertoo rakkaasta Affe-koirastaan. Virosta pelastetun löytökoiran elämänkaari on kuin onnellinen selviytymistarina, josta ei seikkailuita puutu.

Maahan mätkähtää makaamaan komea, isokokoinen, sekarotuinen koira. Affe on yli kymmenenvuotias komistus, joka kulkee kirjaimellisesti kaikkialle, minne maailmankuulu emäntäkin.

– Hain Affen Varjupaik'ista koiratarhasta, Virosta, kun Affe oli yksivuotias. Affen historiikista en tiedä muuta kuin, että se löydettiin kadulta, suunnittelija Paola Suhonen kuvailee silittäessään koiransa kylkeä pitkin vedoin.

Tänä jouluna komeat 12 vuotta täyttävä koira ei ollut tuolloinkaan pienimmästä päästä.

– Affe oli jo silloin tuon kokoinen, joten ei tullut yllätyksenä että se kasvaa tuollaiseksi roikaleeksi! Affe on sekarotuinen, mutta olemme epäilleet että siinä on varmaan airedalenterrierin ja irlanninsusikoiraa, Suhonen kuvaa.

Koira mukana toimistolla, vuorilla ja veneellä

Maailmaa valloittava suunnittelija Paola Suhonen on tunnetusti kiireinen – miten hänellä oikein riittää aikaa koiralle?

– Affe on aina kaikkialla mukana, Suhonen hymyilee.

– Toki jos tiedossa on pitkiä kuvauspäiviä, Affella on hoitaja. Se on ainoastaan käytännönjärjestelyistä kiinni.

Affe on myös päässyt kiertämään maailmaa ja asustamaan eri maailman kolkissa. Suhosen mukaan Affe kulkee hyvin kaikessa – ja kaikkialla – mukana; toimistolla, reissussa ja pressitilaisuuksissa.

–Asuimme viisi vuotta Jenkeissä. Nykissä on hirmuisesti koiria; Affella oli tuolloin nuoruuden uho päällä, ja se oli siellä oikeana kulmakunnan kinginä, Suhonen virnistää.

– Affe on todella omapäinen oman tien kulkija. Se tietää kyllä mitä haluaa, mutta on aina ollut myös hyvin rauhallinen. Ja kaikkihan sanovat, että oma koira on maailman älykkäin, mutta Affe on oikeasti todella älykäs! Suhonen nauraa.

– Affe tosi spessu ja todella rohkea, se lähtee kaikkeen aina mukaan. Esimerkiksi Lapissa kiipesimme yhdessä Haltille ja Affe veti ahkiossa meidän ruokatarvikkeita viikon ajan.

Tämän lisäksi Affe on päässyt vesille.

– Affe rakastaa veneilyä. Mitä kovempi tuuli, sen siistimpää sen mielestä on kiipeä veneen nokkaan, Suhonen kuvaa.

– Uskon, että koira kun on ollut pienestä pitäen mukana, se ei ole tullut araksi. Koiran luonne kasvaa siinä tekemisen myötä. Affe on perheenjäsen, joka puuhailee sitä, mitä mekin.

Lue myös:


Katri Koskinen, katri.koskinen(at)mtv.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme