Mainos
Mainos

Pätevää huoltomiestä arvostetaan

Oman talonmiehen työstä maksettaisiin huoltoyhtiötä enemmän

Asukkaat arvostavat taloyhtiöiden hoidossa eniten pätevää huoltomiestä. Pätevän huoltomiehen asetti tuoreen tutkimuksen mukaan tärkeimmäksi asiaksi taloyhtiössään 69 prosenttia asukkaista. Suurimpina ongelmina asukkaat kokivat riittämättömän tiedottamisen yhtiön kustannuksista ja kasvottomiksi jäävät sekä liian suuret huoltoyhtiöt.

Kaipuu talonmiesjärjestelmään on kaksinkertaistunut parissa vuodessa. Viime vuonna 46 prosenttia tutkimukseen vastanneista olisi valmis maksamaan huoltotoimintaan liittyvistä palveluista enemmän, jos ne olisivat oman talonmiehen suorittamia. Vuonna 2000 luku oli 21 prosenttia.

Taloustutkimuksen Kiinteistönhoito 2002 -tutkimuksessa haastateltiin yli 10 000 asukasta Suur-Helsingin alueella. Mukana oli 11 kuntaa. Vastausprosentti oli 34 prosenttia, kun se normaalisti on 23-25 prosentin luokkaa.

Pätevän huoltomiehen lisäksi asukkaat arvostivat myös asukkaiden etujen mukaista toimintaa sekä nopeaa toimintaa hätätilanteissa. Selvästi parhaana yhteyskanavana huoltoyhtiöön ja isännöitsijään nähtiin puhelin.

Ongelmina taloyhtiöissä koettiin myös ennakkotiedottamisen puuttuminen ja asiakkaan "pallottelun" henkilöltä toiselle. Myös hidas toiminta hätätilanteissa ja tuntemattomaksi jäävä isännöitsijä koettiin asukkaiden keskuudessa kielteiseksi.

Talkootoiminta kiinnostaa

Asukkaat ovat myös verraten aktiivisia osallistumaan asuinalueensa talkootoimintaan. Esimerkiksi puutarhatöihin on ollut kolmen viime vuoden aikana valmis osallistumaan yli puolet asukkaista. Viime vuonna 55 prosenttia vastanneista kertoivat halunsa osallistua puutarhatöihin, 27 prosenttia pieniin korjaustöihin ja neljännes lumitöihin.

Turvattomuutta omalla asuinalueellaan kertoi kokeneensa vajaa viidennes vastanneista. Luku on hieman laskenut edellisistä vuosista. Suurimmiksi häiriötekijöiksi asuinalueellaan vastaajat kertoivat erilaiset murrot ja ilkivallan sekä seinien sotkemiset.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Jorma Puttosen mukaan suomalaiset ovat viime vuosina myös ansiokkaasti lajitelleet jätteensä. 95 prosenttia asukkaista lajittelivat paperijätteensä. Sekajätteen lajitteli lähes kaksi kolmesta asukkaasta ja biojätteen 59 prosenttia vastaajista.

Ongelmajätteet lajitteli 81 prosenttia asukkaista. Kolme prosenttia talouksista oli tutkimuksen mukaan edelleen ilman palovaroitinta. Luku on pysynyt saman kolmen vuoden ajan. Yksi palovaroitin oli 60 prosentilla talouksista ja kahden palovaroittimen talouksia oli neljännes vastanneista.

(STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme