Mainos
Mainos

Peittoa sunnuntaiahdistus näillä vinkeillä!

Sunnuntaiahdistus on oikea tila, jonka suurin osa ihmisistä tunnistaa. Se hiipii takaraivoon, kun sunnuntai-iltapäivä alkaa kääntyä illan puolelle ja muistuttaa, että huomenna alkaa taas arkinen aherrus.

Teoriassa koko viikonloppu on ihanaa vapaa-ajasta nauttimista, mutta turhan monta sunnuntaita kuluu epämääräistä ahdistusta potien. Sunnuntaiahdistus on yhdistelmä surua viikonlopun loppumisesta ja stressiä kiireisestä työviikosta. Se ei siis ole merkki siitä, ettet pitäisi työstäsi, vaan se voi iskeä ihan jokaiselle – riippumatta siitä, kuinka paljon työstään nauttii. Ahdistus on kuitenkin vältettävissä näillä asiantuntijoiden suosittamilla keinoilla.

Rentoudu ja suuntaa ajatuksesi toisaalle

Joskus on ihan ok ratkaista ongelma yrittämällä unohtaa se. Ahdistuksen tunne on pahimmillaan silloin, kun meillä ei ole tekemistä. Näin ollen mukava ajanviete on mitä parhain keino työntää ahdistus sivuun. Vietä aikaa ystäviesi kanssa tai harrasta lempilajiasi, kunhan vain keskityt täysillä siihen, mitä olet tekemässä. Yritä paikantaa ahdistuksen alkuhetki ja suunnittele mukavaa tekemistä sille ajalle.

Kirjoita ajatuksesi paperille

Eikö harhauttaminen auttanut? Yritä purkaa tunteitasi ja ajatuksiasi mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja tarkasti paperille. Kun kirjoitat ajatukset ulos, ne poistuvat systeemistäsi. Saatat myös huomata, että huolesi eivät näytäkään paperilla ihan niin pahoilta, kun miltä ne aiemmin tuntuivat. Voit myös kirjoittaa suunnitelman, jolla taistelet huoliasi vastaan.

Irrota töpseli

Mieleesi voi hiipiä ajatus, että työsähköpostin tarkistaminen voisi olla hyvä idea näin sunnuntaina. Siten helpotat vähän maanantaiaamun sähköpostitulvaa. Väärin! On erittäin tärkeää käyttää viikonlopun tunnit ilman työstressiä ja -huolia. Kun käytät viikonlopun rentoutumiseen, lataat samalla akkujasi seuraavaa viikkoa varten. Näin olet töissä tehokkaampi kuin ilman rentoutumisaikaa.

Suunnittele jotain mukavaa

Ei ehkä olekaan fiksua ajastaa kaikkea hauskaa juuri viikonlopuille. Jos sinulla on kahvilatreffit ystävän kanssa tiistaina ja teatteri-ilta puolison kanssa torstaina, sinulla on jotain, mitä odottaa keskellä viikkoakin. Jos treffit ja teatteri tuntuvat liian aikaavieviltä keskellä viikkoa, suunnittele jotain pienempää, kuten ilta television äärellä tai hyvän illallisen valmistaminen.

Älä jätä tilaa epäonnistumiselle

Ehkä sinua helpottaisi, jos ensi viikonloppuna et jättäisikään seuraavan viikon suunnittelua sunnuntaille. Valmistaudu tulevaan viikkoon jo perjantaina töissä kalenterin kanssa. Näin sinun ei tarvitse sunnuntaina stressata tulevaa viikkoa.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme