Mainos
Mainos

Pelastusryhmältä koskettava kirje koiransa tienvarteen hylänneelle: ”Se katsoi jokaista autoa odottaen, että palaat”

Eläinten pelastusryhmän avoin kirje herättelee koiranomistajia ajattelemaan lemmikkinsä parasta. 

Yhdysvaltalainen eläinten pelastusryhmä Kings SPCA julkaisi Facebookissa avoimen kirjeen, jonka se osoitti koiransa tien hylänneelle tuntemattomalle henkilölle. 

Pelastusryhmälle alkoi sadella viime viikonloppuna paljon ilmoituksia tienvarressa yksin kuljeskelevasta koirasta. Tämän kaltaiset ilmoitukset ovat tavallisia, mutta työntekijät päättivät muutaman päivän kuluttua tarkistaa tilanteen. Koira istui edelleen tien varressa ja odotti omistajiaan.

Pelastusryhmän johtaja Darlene Laboc ihmettelee, etteivät ihmiset ymmärrä sitä, miten hylkääminen vaikuttaa eläimiin. Hän julkaisikin Facebookissa koskettavan kirjoituksen, jonka hän suuntasi lemmikkinsä tienvarteen hylännelle henkilölle. 

Hyvä tunteeton koiran omistaja

"Tänään olemme saaneet sähköposteja ihmisiltä, jotka ovat ilmoittaneet tien varrelle hylästystä koirasta. Tarkasteltuani päivämääriä huomaan, että koira on istunut siellä lauantaiaamusta lähtien.

Meillä on ollut kiirettä, mutta tänään päätimme ajaa paikan ohitse ja katsoa, voisimmeko olla avuksi. Siellä se edelleen odotti sinua, eikä ollut lähtenyt paikasta, johon jätit sen. Se oli hyvä koira. Se istui paikassa, jossa näki rakastamansa ihmisen viimeksi ja uskoi, että palaisit. Se katseli anovasti jokaista autoa odottaen, että palaat. Koirasi oli kylmissään, nälkäinen ja peloissaan vain sen vuoksi, että olet tunteeton.

Se odotti sinua. Se oli niin nälkäinen, että söi jo tikkuja. Jotkut mukavat ihmiset pysähtyivät ja antoivat sille ruokaa, mutta koira oli silti hyvin nälkäinen ja järkyttynyt.

Se odotti sinua. Se ei ollut paha, vaan todella hyvä koira. Sinä olit paha ystävä. Hylkäsit jonkun, joka antoi koko elämänsä käsiisi. Jonkun, joka ei välittänyt siitä, kuinka kauan viivyit töissä, vaan oli aina iloinen, kun palasit kotiin. Hylkäsit jonkun, joka nuoli kyyneleet poskiltasi ja nuoli lautasesi puhtaaksi aterian jälkeen.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä

Hän ei odota sinua enää. Tulimme pelastushenkilökunnan kanssa etsimään koiraasi. Oli pimeää ja kuulimme kojoottien äänet kaukaisuudessa. Istuimme siellä monta tuntia ja juttelimme sille. Istuimme siellä ja lauloimme hänelle, syötimme ja tarjosimme huopia lämmikkeeksi.

Vihdoin ja viimein koira suostui syömään kädestämme monen tunnin juttelun jälkeen. Kun se vihdoin sai luottamuksen meihin, se tuli lähemmäksi ja kerroimme sille, että kaikki on nyt hyvin, eikä kukaan satuta sinua enää. Se antoi vihdoin rapsuttaa itseään ja antaa minun ottaa hänet kiinni, eikä enää yrittänyt paeta. Se meni kuitenkin paniikkiin, kun oli aika lähteä, sillä se edelleen odotti sinua.

Se kieltäytyi kävelemästä, joten kannoimme sinun uskollisen ja peloissaan olevan koirasi autoon. Kannoin koirasi eroon siitä paikasta, jossa hän näki sinut viimeksi. Silloin sen sydän särkyi toden teolla. Se yritti palata monta kertaa tuohon paikkaan, ja ulvoi, kunnes paikka katosi näkyvistä. Se tuli kuitenkin vihdoin viereeni ja painoi päänsä reidelleni.

Et ansaitse tätä uskomatonta pentua. Et ansaitse ketään koiraa. Koira unohtaa pian sinut, löytää hyvän kodin ja saa rakkautta, jonka se ansaitsee. Se saa vihdoin tietää millaista on elää kunnon kodissa.

En välitä, kuka olet tai mitkä ovat tekosyysi koiran hylkäämiseen. Olet paskiainen ja toivon, että karma kostaa sinulle." 

"Olemme raivoissamme koko ajan" 

Laboc kertoo, että hän on nähnyt uransa aikana paljon kamalia tapauksia, jotka johtuvat ainoastaan ihmisten välinpitämättömyydestä. Useissa tapauksissa koiria on kohdeltu väkivaltaisesti.

–  Saamme olla raivoissamme koko ajan. Me myös itkemme paljon, Laboc kertoo.

Kaikkien lemmikkien tarinat eivät pääty hyvin, mutta tämän koiran tulevaisuus näyttää valoisalta. Yhdistys on saanut jo lukuisia kyselyitä koiran kohtalosta, ja seuraava omistaja onkin jo valittu.

Laboc toivoo, että tämä tarina motivoisi eläinten omistajia pitämään huolta lemmikeistään.

Hylätyt lemmikit odottavat uutta omistajaa HESYlläkin, katso video:

Lähde: ABCNews


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot