Mainos
Mainos

Pienen down-tytön hymy valloittaa – saanut jo kaksi mallisopimusta

Pulptastic.com-sivusto kertoo brittiläisestä Connie-Rose Seabournesta, 2, jolla on Downin syndrooma ja jo kaksi mallisopimusta. Perheen ja ystävien kesken hänet tunnetaan kauniista, ”nenäkkäästä” hymystään.

Omalaatuisen hymynsä ansiosta Connie-Rose Seabournella on jo kaksi mallisopimusta.

– Kun puhuin mallitoimistojen kanssa hänen Downin syndroomastaan, kukaan ei edes silmäänsä räpäyttänyt, Connien äiti Julie Seabourne kertoi Daily Mail -lehdelle.

– Connie rakastaa kuvattavana olemista. Hän seuraa hyvin ohjeita ja hänellä on hauskaa kameroiden edessä.

Connie syntyi kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. Downin syndrooma diagnosoitiin muutaman viikon ikäisenä.

– Meillä on ystäviä, joilla on Down-lapsia, ja kokemukseni heistä ovat olleet ainoastaan positiivisia. Kyseessä on vain pieni lapsi, joka kaipaa rakkautta.

Julie käy vierailuilla muiden vanhempien luona, joiden lapsilla on diagnosoitu Downin syndrooma.

– Jotkut vanhemmat ovat lähtökohtaisesti syndroomaa vastaan ja ajattelevat, ettei elämä ole enää samanlaista. Yritän kertoa heille, kuinka paljon tukea on tarjolla.

Julie pitää positiivisena Connien saamaa huomiota.

– Kaikki se kattavuuden ja yhdenvertaisuuden tunne perheessäni on mahtavaa. On todella hienoa, että Connie-Rose on julkisuudessa – se on vain positiivista huomiota.


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot