Mainos
Mainos

Pikaremontti päivässä: oviaukon suurentaminen parioville sopivaksi

Vuonna 1938 valmistuneen puurakenteisen, rintamamiestyyppisen talon olo- ja makuuhuoneen välinen ovi haluttiin muuttaa lasiseksi parioveksi.

Etukäteen ei tiedetty, onko seinä kantava, joten oli kutsuttava apuun rakennesuunnittelija. Tilanteen tarkastettuaan hän totesi, ettei seinä ollut kantava, mutta antoi silti ohjeeksi vahvistaa aukon yläosaa kahdesta kakkosnelosesta tehdyllä palkilla.

Asukas oli poistanut olohuoneen puoleisesta seinästä tapetin ja sen alla olleen huokoisen kuitulevyn. Paljastuneesta vaakalaudoituksesta nähtiin helposti runkotolppien paikat, joiden mukaan sahattiin aukko sopivaan kohtaan. Makuuhuoneen puolella kuitulevy jätettiin paikalleen.

Vanha ovilehti nostettiin paikaltaan. Koska asukas ei halunnut säästää vanhoja puitteita, ne katkaistiin paikallaan ja irrotettiin paloina.

Uusi puite koottiin lattialla, jolloin siitä saatiin tarkat mitat aukkoa varten. Puitteiden ja seinärakenteen väliin jätettiin 15 mm sovitusrako.

Seinään piirrettiin sen mukaan apuviivat ja sahattiin aukko puukkosahalla. Sahassa käytettiin bi-metalliterää, joka puree yhtä hyvin puuhun kuin nauloihin. Se on käytännöllinen vaihtoehto purettaessa vanhoja rakenteita!

Uuden oviaukon keskelle osui tolppa. Sitä ei katkaistu, ennen kuin rakennesuunnittelijan suunnittelema palkki - joka koostui yhdestä lappeelleen asetetusta ja yhdestä sen päälle syrjälleen kiinnitetystä kakkosnelosesta - oli paikallaan. Sekä keskelle jäävään pystytolppaan että molempiin viereisiin tolppiin tehtiin palkkia varten sopivat lovet. Palkki kiinnitettiin paikalleen ja katkaistiin vasta sitten keskimmäisen tolpan alempi, oviaukon kohdalle jäävä osa. Kantavassa seinässä palkkiratkaisu olisi tietysti järeämpi.

Kittaa kahteen kertaan

Seinään kiinnitettiin molemmin puolin kipsilevy. Siihen olisi käynyt hyvin 6 millimetrin saneerauskipsilevykin, mutta koska seinä oli vanha ja elänyt suuntaan jos toiseenkin, päädyttiin käyttämään 13 mm EK-levyä. Sen avulla pinnasta tulee varmasti tasainen ja suora.

Kiinnitys tehtiin tälle levylle tarkoitetuilla ruuveilla, joissa kierre on lopussa hieman tavallisesta poikkeava. Ruuveja ei saa vetää liian syvälle, vaan kannan tulee jäädä suunnilleen tasaan kartongin pinnan kanssa. Ruuvijako on levyn reunoilla 15 cm ja keskellä 30 cm.

Levy on asennettava seinään oikein päin: ensinnäkin sen reunoissa on ohennukset saumanauhaa varten vain toisella puolella, toiseksi levyn pinnat ovat erilaiset siten, että huoneen puolelle jäävä pinta on helpompi maalata tai tapetoida. Seinän puoli on helppo tunnistaa siitä, että tekstit on painettu siihen.

Saumoja kitattaessa on aina käytettävä paperinauhaa ja kitin on oltava siihen sopivaa. Tässä käytetty kitti on kipsipohjaista ainetta, joka ei kutistu, kuivuu nopeasti ja on helppo hioa. Sen erikoisuutena on lisäksi se, että sitä voidaan lisätä huomattavasti tavanomaista paksumpina kerroksina ja käyttää jopa murtuneen kipsilevyn nurkan paikkaamiseen.

Kittaus tehtiin kahteen kertaan. Ensimmäisen kerroksen kuivuttua se hiottiin ja kitattiin toistamiseen. Kun sekin oli kuivunut, hiottiin kevyesti ja seinä puhdistettiin pölystä. Seinä maalattiin pohjamaalilla tavalliseen tapaan. Teippauksiakaan ei tällä kertaa tarvittu, koska katonrajaan tulee myöhemmin kattolista, jalkalista oli poistettu ja viereiset seinät tullaan myös myöhemmin levyttämään.

Pohjamaali paljasti tehokkaasti viimeisetkin seinään jääneet epätasaisuudet. Ne tasoitettiin, hiottiin ja maalattiin paikkakohdat pohjamaalilla. Kun se oli kuivunut, seinään vedettiin pintamaali.

Muista jättää sovitusvara

Yksilehtisen oven kohdalla kiinnitetään ensin saranapuolen puite. Pariovessa tilanne on tietenkin toinen, koska saranat ovat puitteen kummassakin pystypuussa. Silloin voi kiinnittää ensimmäiseksi kumman sopivammaksi katsoo.

Ensin pystypuuhun naulattiin kiilapakat. Sovitusvaraahan oli jätetty molemmille puolille 15 mm, joiden avulla sivupuite saatiin säädettyä tarkasti pystysuoraan. Se kiinnitettiin ruuveilla, minkä jälkeen oli vuorossa yläpuite. Se säädettiin vaakasuoraksi kiilojen avulla ja kiinnitettiin paikalleen.

Toinen sivupuite kiinnitettiin sen sijaan ensin vain yläpäästään: kun molemmat ovilehdet nostettiin paikalleen, niiden avulla oli helppo täsmätä sen paikka juuri oikeaksi. Sen jälkeen sekin voitiin kiinnittää lopullisesti.

Oven asennus viimeisteltiin leveällä, 70 x 12 mm listalla, joka antaa uudelle pariovelle hyvin tyylikkään ja kerrassaan arvokkaan ulkoasun.

Koska puitteiden syvyys oli 92 mm ja seinän paksuus liki kaksinkertainen eli 18 cm, makuuhuoneen puolelle valmistettiin smyygilaudat valkoisesta laudasta. Listat olivat samanlaiset kuin olohuoneessa.

Lisätietoja:

kipsilevyt ja kittausmassa Knauf Oy

www.knauf.fi

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme