Mainos
Mainos

Pikkutytölle kävi kiusallinen vahinko koulussa – isän tilannetaju kerää kiitosta

Isä sai tyttärensä pahan mielen katoamaan upealla teollaan.

Amerikkalaisisä on ihastuttanut Twitter-kansaa upealla teollaan. Utahissa asuva Ben Sowards ei epäröinyt nolata itseään, kun hänen 6-vuotiaalla Valerie-tyttärellään oli paha mieli koulussa tapahtuneen vahingon vuoksi.

Valerie oli pissannut housuun koulussa, ja Connie-äiti kertoi miehelleen, että tyttö itki ja halusi kotiin koulusta.

– Sydämeni vain tavallaan meni rikki, isä kertoi Buzzfeedin haastattelussa.

Niinpä isä päätti piristää tytärtään kekseliäällä keinolla. Hän roiski vettä haaroväliinsä osoittaakseen tukensa Valerielle.

Jos twiitti kuvineen ei näy, voit katsoa sen täältä.

Isän mukaan hän saapui koulun toimistolle ja pyysi Valerielta tämän reppua peittääkseen "oman vahinkonsa."

Pikkutytön mielestä isän tempaus oli hulvaton.

– Hän nauroi sille. Se oli niin hauskaa, helpottunut isä kuvailee.

Valerien 17-vuotiaan isosiskon, Lucindan, mukaan isän teko oli tälle tyypillistä käytöstä. Teini kertoo, että noin neljä vuotta aiemmin hän oli itse kaatunut luistellessa naamalleen.

– Hän soitti FaceTime-puhelun minulle. Hän oli maalannut itselleen mustan silmän, joka oli samanlainen kuin minulla, teini muistelee isänsä sydämellistä tekoa..

Lucinda twiittasi kuvat isänsä tuoreimmasta tempauksesta, ja Twitter-kansa rakastui siihen. Twiitistä on tykätty jo yli 254 000 kertaa.

– Tällaiset isät saavat sydämeni iloiseksi, twiittasi eräs.

Lähteet: Buzzfeed, Twitter

***

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme