Mainos

Pikkutytön liikuttava hyväntahtoisuus sulattaa sydämen – tyhjensi säästönsä ostaakseen ystävälleen maitoa

Suomalaiset eivät aina jaksa olla kiitollisia ilmaisesta kouluruoasta, vaikka ehkäpä pitäisi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oppilaiden pitää maksaa lounaastaan, eikä kaikilla perheillä ole varaa kustantaa lapselleen monipuolista ateriaa.

Sunshine-niminen (suom. päivänsäde) tyttö on todellakin nimensä arvoinen. Hänen hyväntahtoisuutensa ansiosta kaikki hänen luokkatoverinsa saavat nyt ilmaiset maitoannokset lukuvuoden ajaksi.

Alkunsa lämpimien tekojen sarja sai, kun vasta viisivuotias Sunshine huolestui ystävästään, jolla ei ollut koululounaalla rahaa 40 sentin hintaiseen maitopurkkiin.

Hyväntahtoinen pikkutyttö ei jäänyt toimettomaksi, vaan tyhjensi säästöpossunsa lattialle.


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Sunshinen isoäiti, Jackie Oelfke, ihmetteli lapsenlapsensa käytöstä. Tyttö oli ryhtynyt säästämään lumilautaa varten, mutta nyt tämä laskikin olohuoneen lattialla tarkasti pennosiaan.

Kun Sunshine alkoi pussittamaan säästöjään, Jackie havahtui ja kysyi, mihin tyttö rahat aikoo käyttää.

– Vien ne kouluun. Layla-ystäväni ei saa maitoa, koska hänen äidillään ei ole siihen rahaa. Mutta minulla on, pieni päivänsäde vastasi.

Jackie tunsi sydämensä samaan aikaan sekä sulavan että valahtavan vatsanpohjaan. Hänen lapsenlapsensa äiti on vankilataustainen narkomaani, ja Jackie ajatteli Sunshinella olevan tarpeeksi ongelmia elämässään tämän myötä.

– En ole ikinä sanonut hänelle, ettei hän voi tehdä jotain, enkä halunnut tehdä niin nytkään, kertoo Jackie CBS Newsin haastattelussa.

Ruokajuomat koko luokalle

Sunshinen luokan 20 oppilaasta puolet ei saa maitoa koulussa syödessään. Jokaiselle päivittäisen maitopurkin antaminen kustantaisi yhteensä noin 150 euroa.

Viisivuotias tyttö löysi säästöpossustaan yhteensä 25 euroa, jotka hän isoäitinsä kanssa ojensi opettajalleen.


Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Tämän jälkeen Jackie latasi Facebook-tililleen videon, jossa hän kyynelehtien kertoo Sunshinen hyväsydämisyydestä. Videota on katsottu tähän mennessä yli 21 000 kertaa.

Iloiseksi yllätyksekseen Jackie huomasi, että muutkin liikuttuivat hänen lapsenlapsensa teosta. Isoäiti ryhtyi GoFundMe-joukkorahoitussivuston avulla keräämään varoja kustantaakseen Sunshinen luokalle maidot koko lukukaudeksi. Tarvittavan 600 euron sijaan ihmiset lahjoittivat 850 euroa.

Pieni Sunshine ei ehkä ymmärrä, mitä hän teollaan sai aikaan. Yhtä ystävää kohtaan tunnettu myötätunto kasvoi jokaista luokkalaista auttavaksi.

– Arvaa mitä! Koko luokka sai tänään maitoa. Laylalla on nyt varaa maitoon, kertoikin Sunshine ylpeänä isoäidilleen.

Lähde: CBS News, Today

***


Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot