Mainos
Mainos

Pilvenpiirtäjiä Suomeenkin?

Tornitalot ja niiden sopivuus suomalaiseen kaupunkikuvaan ovat nousseet viime aikoina keskustelun kohteeksi erityisesti pääkaupunkiseudulla. Monia on suunnitteilla tai rakenteilla ja puhetta riittää niin puolesta kuin vastaan. Useimmitenhan sellainen suunnitellaan - tai on aikoinaan suunniteltu - toimistojen sijoittamiseen, mutta yhä useampaa ihmistä erityisen korkea talo houkuttelee myös kotitalona. Hyvän asumisen tarkastaja pohti pilvenpiirtäjää asumispaikkana ja haastatteli sekä suunnittelijoita että korkean rakennuksen kotitalokseen valinneita asukkaita. Kohteeksi valittiin viimeisin suomalaisen mittakaavan pilvenpiirtäjä, Kielotorni Vantaalla.

"Pilvenpiirtäjässä asuminen on tulossa muotiin", vakuuttaa arkkitehti Timo Vormala. "Kysyntää on selvästi oltava, koska niitä rakennetaan tällä hetkellä näinkin paljon. Suomessahan on menossa nyt kolme, neljä aika mahtavaakin hanketta, joissa saatetaan mennä reilusti yli 20 kerroksenkin."

Kielotornin suhteen on tehty eräänlainen kompromissi - 16 kerrosta. Kaavoituksessa on tavoiteltu selkeän maamerkin saamista Tikkurilan keskustaan: eihän esimerkiksi Kehä kolmosta ajava ole pystynyt päättelemään, missä maan neljänneksi suurimman kaupungin keskusta oikein sijaitsee kun viitoituskin saattaa osoittaa juuri päinvastaiseen suuntaan.

Marja-Leena ja Väinö Vainio ovat asuneet lähistöllä jo kahdeksantoista vuotta. Tavoitteena on ollut asua keskustassa. Lähituntumaan oli pitkään suunnitteilla 12-kerroksinen asuintalo, jota pidettiin silmällä mahdollisena asuinpaikkana, mutta se ei koskaan toteutunut. Kun suunnitelma uudesta pilvenpiirtäjästä julkistettiin, kiinnostus luonnollisesti heräsi uudelleen. "Varmaankin siinä on se avaruuden tuntu", Väinö Vainio arvelee kysyttäessä syytä haluun asua korkeassa rakennuksessa. "Kerrostalossa asuessa on tottunut siihen, että ikkunoita vastapäätä on toisen talon seinä. Täällä asia on toisin."

Kielotornissa kaikille asukkaille on varattu tasavertainen mahdollisuus nauttia mahtavasta näköalasta riippumatta siitä, sijaitseeko oma asunto neljännessä vai viidennessätoista kerroksessa. Seitsemästoista kerros on nimittäin kaikille yhteinen oleskelualue, jossa on sauna vilvoittelualueineen, klubitila jossa tilaa 35 ihmisen tilaisuuksille sekä lisäksi auringonottoterassi. Tilat on eristetty sopivasti toisistaan, joten niitä voidaan käyttää muita häiritsemättä.

"Tällä tavalla ensimmäisessäkin kerroksessa asuva ihminen voi sanoa asuvansa tornitalon huipulla", Vormala toteaa. "Nämä yhteistilat kuuluvat samalla tavalla jokaiseen asuntoon."

"Tupaantuliaiset ainakin tullaan järjestämään siellä ylhäällä", Marja-Leena Vainio pohtii. "Samoin myöhemmin syntymäpäiviä. Onhan siellä tilaa 35 henkilölle."

Myös projektipäällikkö Jukka Hörkkö Skanska Talonrakennus Oy:stä on nähnyt selvästi pilvenpiirtäjäasumiseen kohdistuvan kiinnostuksen kasvun. Hän ymmärtää oikein hyvin ihmisten halun muuttaa Kielotorniin.

"Vantaalla sijaitsee esimerkiksi maan suurin lentokenttä. Tästäkin voi nähdä nousuja ja laskuja ja tuntea elävänsä kansainvälisen tapahtumisen keskellä", Jukka Hörkkö toteaa.

Projektipäällikkö myöntää pilvenpiirtäjän olevan myös rakjennusteknisesti poikkeuksellisen mielenkiintoisen.

"Myös rakennusmääräykset tuovat mukaan lisää asioita, kun korkeutta on yli kahdeksan kerrosta. Esimerkiksi turvallisuusmääräykset muuttuvat huomattavasti", Hörkkö jatkaa.

Turvallisuuteen Kielotornissa onkin kiinnitetty erityistä huomiota. Poistumis- ja hissijärjestelmät on varmistettu moninkertaisesti ja lopputuloksena rakennuksen turvallisuus on osin selvästi parempi kuin normaalirakentamisessa.

Tällaisten talojen rakentaminen ja rakentamisen suunnittelu herättää aina voimakkaita tunteita. Kielotornin rakentamisesta vastannut tiimi on nyt toteuttamassa muutaman kerroksen korkeampaa taloa Leppävaaraan ja myös siellä kaavaa käsitellään perinteisen maantavan mukaisesti oikeudessa.

"Meillä on hyvin voimakas matalan rakentamisen perinne", Vormala huomauttaa. "Nämä toteutuneet tai suunnitellut tornit ovat syntyneet enemmänkin sattuman kaupalla, sillä useimmiten taustalla on tilanne, jossa samalle paikalle on aikaisemmin hahmoteltu maamerkkimäistä toimistotaloa. Kun toimistorakentaminen onkin sitten muuttanut muotoaan, tilanne voidaan hyödyntää asuintalon rakentamiseen."

Kielotorni valmistui joulukuussa 2005. Rakennuksessa on 16+1 kerrosta ja sen korkeus on 50 metriä. Talossa on 78 asuntoa, joiden pinta-ala vaihtelee 64,5 - 82,5 m2 ja myyntihinnat 2500 - 4600 €/m2.

(JKA 27.1.2006)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme