Mainos

Poika oli säästänyt itse kolikoita ateriaan – hampurilaisravintola kieltäytyi tylysti ottamasta rahoja vastaan

Suosittu pikaruokaketju on ottanut kantaa väitteeseen, jonka mukaan se ei suostunut ottamaan vastaan pojan tarjoamia kolikoita. Äidin mukaan ujo poika menetti osan itseluottamuksestaan tapauksen myötä.

Kohu pikaruokaravintolan ympärillä sai alkunsa, kun 12-vuotias Tim yritti maksaa lastenateriaansa säästämillään taskurahoilla. Poika avasi kassalla kolikoita sisältäneen muovirasian, mutta niin pojan kuin muidenkin asiakkaiden hämmästykseksi kassa ei suostunut ottamaan rahoja vastaan, kertoo CBC.

Tilannetta todistaneen Jerry Cromwellin mukaan kassahenkilö oli ollut poikaa kohtaan todella tyly, eikä hän ollut edes pahoitellut asiaa. Mies oli kuullut kassan kertovan, että he eivät ota vastaan kuin viiden dollarin verran kolikoita kerralla. Poika ei siis saanut maksettua kolikoillaan seitsemän dollarin hintaista ateriaansa. 

Asiasta tyrmistynyt Cromwell veti esiin viiden dollarin setelin ja marssi kassalle maksamaan pojan ostoksen. Toisin kuin hän oli odottanut, poika antoi hänelle vastineeksi viiden dollarin edestä kolikoita. Kotiin palatessaan hän tyhjensi taskunsa ja kertoi tapauksesta tyttöystävälleen Courtney Breaunille, joka nappasi kolikoista kuvan ja jakoi kertomuksen sosiaalisen mediaan.

– Työskentelen nuorten parissa, enkä voinut antaa asian olla. Halusin ihmisten saavan tietää tästä, Breau kertoo.

Pikaruokaravintola kiistää väitteet epäystävällisestä palvelusta

Tuntemattomasta syystä naisen päivitys poistettiin, mutta se ehti olla esillä sen aikaa, että se ehti tavoittaa huonoa palvelua saaneen pojan äidin, Barbara Beckin. Äiti kertoo saaneensa tapauksen tiimoilta paljon palautetta siitä, miksi hän oli päästänyt pojan yksin ravintolaan, ja miksi poika oli joutunut kuljettamaan kolikoita muoviastiassa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Vaikka perhe on saanut tapauksen myötä ristiriitaista palautetta, äiti haluaa osoittaa kiitoksensa Cromwellille. Äidin mukaan poika on todella ujo, ja tapaus vaikutti negatiivisesti jo hänen heikkoon itseluottamukseensa.

– Haluamme kiittää Jerrya todella paljon siitä, että hän auttoi Timia ja antoi toivoa, että kilttejä ja avuliaita ihmisiä on edelleen olemassa, pojan äiti kertoo.

Tapauksen myötä myös McDonald’sin tiedottaja on antanut aiheesta oman lausuntonsa. Tiedottajan mukaan pojalta ei evätty palvelua, vaan häntä oli pyydetty astumaan sivuun laskemaan kolikoita helpottaakseen muiden ihmisten palvelua. Ravintola on osoittanut pahoittelunsa tapauksen tiimoilta.

Lähde: CBC

***


Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Joulu

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot