Mainos
Mainos

Pojan itsemurha sai Siskon inhoamaan äitienpäivää: ”Pahinta on, etten saanut omaa lastani edes hengissä pidettyä” 

Miltä tuntuu äitienpäivä, kun lapsi on tappanut itsensä? Ei hyvältä, kertoo poikansa oman käden kautta menettänyt äiti. Vaikka aika auttaa, suru ei koskaan katoa. Menetyksestä muistuttaa keväinen juhlasunnuntai.

Kaikille äideille äitienpäivä ei ole iloinen kevätpäivä. Se mikä toiselle on kiitollisuuden ja perheen juhla, avaa toisen vähitellen umpeutuneet haavat auki säännöllisin väliajoin, kerran vuodessa.

– Inhoan äitienpäivää, enkä halua juhlia sitä millään lailla, sanoo Sisko.

Sisko esiintyy tässä jutussa toisella nimellään, sillä hän aikoo puhua vaikeasta ja vaietusta aiheesta.

Siskon poika, Mikko*, teki itsemurhan lähes kahdeksan vuotta sitten. Kun Siskon mies, Mikon isä, löysi 22-vuotiaan lapsensa kuolleena, muutti perheen elämä julmalla tavalla suuntaa.

Myös Siskon käsitys itsestään äitinä muuttui. Äitienpäivä ei enää tuntunut juhlimisen arvoiselta.

Mikko piilotti pahan olonsa läheisiltään

Mikon itsemurha tuli kaikille täytenä yllätyksenä. Kukaan ei ollut osannut nähdä nuoren miehen pahaa oloa. Päällepäin kaikki näytti hyvältä: oli tyttöystävä, opiskelupaikka ja kiinteä perhe.

– Jälkeenpäin voi kyllä sanoa, että merkit olivat ilmassa. Mikko kuitenkin peitti pahan olonsa niin taitavasti, että kukaan ei aavistanut mitään. Niin Mikko oli halunnutkin, vaikka hänen on täytynyt voida todella huonosti, Sisko sanoo.

– Äitinä ja vanhempana on vähän sokea. Sitä haluaa uskoa, kun toinen vakuuttaa, että kaikki on hyvin.

Äiti ei tunne häpeää, mutta syyllisyyden taakka painaa

Monia itsemurhan tehneen läheisiä piinaa häpeä. Sisko kertoo, ettei ole poikansa tekoa hävennyt, eikä tule häpeämäänkään. Häpeän sukulaistunteelta ei Sisko kuitenkaan ole välttynyt.

– Häpeä on tunteena lähellä syyllisyyttä. Syyllisyyttä tunnen kyllä paljon, enkä varmaan ikinä siitä pääse.

Äidin mieltä riivaavat kysymykset, miksei hän huomannut lapsensa pahoinvointia ajoissa, ja tekikö hän jotain väärin vanhempana. Niin väärin, että se järkytti Mikon mieltä tavalla, joka sai hänet riistämään henkensä. Jälkeen ei jäänyt viestiä, joten itsemurhan lopulliset syyt ovat jääneet ikuiseksi mysteeriksi.

Siskon kolme muuta lasta ovat vakuutelleet äidilleen, että hän on vanhempana erinomainen.

– Jos ainut lapsi menisi, elämä tuntuisi varmasti toivottomalta, tarkoituksettomalta, Sisko pohtii.

Moni itsemurhan tehneen läheinen harkitsee itsekin maailmasta poistumista oman käden kautta. Itsetuhoisia ajatuksia Siskolla ei ole ollut. Hän on päättänyt olla menemättä poikansa perään.

Perhe auttoi pysymään elämässä kiinni

Siskoa elämässä auttoi pitämään kiinni muu perhe: kolme muuta lasta ja tuolloiset viisi lastenlasta. Nyt lastenlasten lukumäärä on kasvanut kuuteen.

– Muistan kun mieheni sanoi, että miten me voimme ikinä jatkaa elämää. Vastasin, että meidän on pakko. Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin mennä eteenpäin. Emme voi romahtaa, sillä vaan lisäisi perheen tuskaa.

Halu selviytyä oli kova, kuoreen ei saanut vetäytyä. Lapsensa menettäneet vanhemmat aikoivat hankkia itselleen kaiken mahdollisen avun.

Apua monesta suunnasta

Siskon perhe on puhunut avoimesti Mikon kuolemasta. Se on auttanut osaltaan käsittelemään tapahtumaa.

Lähipiirin lisäksi Sisko perheineen on saanut tukea mielenterveyden ammattilaisilta. Heti itsemurhan jälkeen vanhemmat saivat kriisiapua. Omalla paikkakunnalla psykiatrinen hoito jatkui ja sitä sai koko perhe.

– Sain mieheni kanssa mielialalääkkeitä. Käytimme niitä pieniä määriä jonkun aikaa. Kun on pakko elää tuskan kanssa, miksei ottaisi helpotusta siihen. Turha kärsiä enempää kuin on pakko, Sisko sanoo.

Helpotusta tuskaan on tarjonnut myös perheen ulkopuolinen vertaistuki. Erityisesti Sisko kiittelee Mielenterveysseuran järjestämää kuntoutuskurssia, jossa ryhmä poikalapsensa menettäneitä vanhempia vietti yhdessä keskustellen pitkän viikonlopun. Tapaamiskertoja järjestettiin puolen vuoden välein, yhteensä kolme kertaa.

– Oli todella hyvää vertaistukea, kun kaikilla oli ihan sama kokemus. Ystävystyimme ja tapaamme edelleen joka kesä ja vietämme viikonlopun yhdessä.

Vertaistukea Mikon vanhemmat ovat saaneet myös Surunauha ry:stä. Nykyään Sisko miehineen tekee itse järjestölle töitä.

– Miksei pistäisi sitä hyvää eteenpäin, mitä itse on saanut?

Menetys ei koskaan katoa

Vaikka voimavaroja on jo jaettaviksi, ei menetystä saa mielestä pyyhittyä. Tietyt asiat ja tapahtumat nostavat mieleen muistoja liian aikaisin menetystä lapsesta.

– Viime syksynä poika olisi täyttänyt 30. Tuli olo, että kunpa olisi saanut viettää kolmekymppisiä, Sisko kertoo ääni värähtäen.

Hän on kuitenkin hyväksynyt surun läsnäolon.

– Tutustun suruun, kuljetan sitä mukanani ja pidän kaverinani. Annan sen tulla, kun se on tullakseen pahempana. En siihen kuole.

Sisko muistuttaa, ettei itsemurhan tehneen läheinen ikinä selviä. Kokemus on niin järisyttävä, että se muuttaa vääjäämättä elämää.

– Suru on kuin selkäreppu joka kulkee mukana: välillä se on kevyempi, välillä se on raskaampi.

Sisko kuvailee surua vuoristoradaksi, jonka alkupäässä pudotukset ovat syviä. Ajoittain sitä pelkää sekoavansa, toisinaan suru ja kaipuu lamaannuttavat. Joskus päivät tuntuvat ihan hyviltä.

Vuosien saatossa vuoristoradan kurvit tasaantuvat.

– ”Aika auttaa” tuntui aluksi turhalta kliseeltä. Ajattelin, että ei tähän ikinä aika auta. Mutta kyllä se vaan totta on, että aika lieventää tai loiventaa surua, Sisko sanoo.

Äitienpäivän juhlinta ei tunnu enää mielekkäältä

Kun Mikko tappoi itsensä, Sisko pyysi perheeltään, ettei häntä enää juhlittaisi äitienpäivänä. Se tuntui liian rankalta. Perheelliset lapset saisivat juhlia päivää keskenään.

– Äitienpäivänä äitiyttä suitsutetaan ja esille nostetaan äitejä jalustalle mielestäni jopa turhanaikaisesti, Sisko sanoo.

Hän kertoo, että esimerkillisten kasvattajien ylistys tuntuu kurjalta, vaikkei edes tiedä miksi.

– Kaikista pahintahan on, että en saanut omaa lastani edes hengissä pidettyä.

Tänä vuonna Sisko on äitienpäivän suhteen onnekas: hän viettää koko sunnuntain matkatessaan autolla Rovaniemelle sukulaisia tapaamaan.

– On hyvä, että päivä menee ajaessa. Ei tarvitse miettiä äitienpäivää millään lailla.

*Mikon nimi on muutettu.

***


Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme