Mainos
Mainos

Puetko lapsesi samalla tavalla? "Vanhemman on hyvä tukea yksilöllisyyttä"

Samalla tavalla puetut kaksoset tai sisarukset herättävät ohikulkijoissa ihastelua, mutta lapsen identiteetin kehittymisen kannalta saman näköisyys saattaa olla ongelma.

Kaksosuus on lapsen persoonallinen ominaisuus, kuten on isosiskon, pikkuveljen tai vaikkapa keskimmäisen lapsen rooli. Kaksosuus itsessään ei siis määrittele lapsen identiteettiä sisarusroolia kummemmin.

Kaksoset muistuttavat usein toisiaan muutenkin kuin vain fyysisesti, mikä saattaa saada myös vanhemmat ajattelemaan kaksosia samankaltaisina. Lapsista myös usein puhutaan paljon ”kaksosina”.

Lasten tunnistaminen yksilöiksi olisi lapsen identiteetin kehittymisen takia tärkeää. Tässä auttaa se, että lapset puetaan eri tavalla. Kaksoset ovat kuitenkin aina yksilöitä, eikä kaikkiin kaksoslapsiin voi soveltaa samoja sääntöjä.

– Kaksoslasten yksilöllisyyttä on vanhemman hyvä hienovaraisesti tukea, myös vaatetuksen osalta, vahvistaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki.

Toiset haluavat pukeutua samalla tavalla

Samanlaiset vaatteet ovat myös käytännöllinen valinta: lapset eivät riitele siitä, kuka saa pitää tätä paitaa tai niitä housuja, kun vaatekertoja on kaksin kappalein. Toisaalta jos lapset haluavat pukeutua eri tavalla, voi riitaa tulla siitä, kumpi saa tänään pukea tämän paidan ja nuo housut.

– Joillekin on tärkeää saada tuntea yhteenkuuluvuutta toisen kanssa, myös vaatteiden kautta, sanoo Pajamäki.

Varsinkin sisaruksista, joilla on pari vuotta ikäeroa, voi olla hauskaa pukeutua samaan tyyliin. Vanhemmiten lapsen oma persoona ja tyyli alkaa hahmottua ja lapset voivat luonnollisesti haluta pukea erilaisia vaatteita.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot