Mainos
Mainos

Punaposkisia ruusunmarjoja

Hanne kyseli vinkkejä ruusunmarjojen säilöntään. Ruusunmarjoista tuntuu tänä vuonna tulevan mukava sato, joten vinkit lienee tarpeen myös monelle muulle. Sato kerätään usein vasta kun pakkanen on hieman puraissut marjojen punaisia poskia.

Karoteeni- ja C-vitamiinipitoinen ruusunmarja on yhtä monipuolinen kuin mikä tahansa marja. Haastavinta niiden säilönnässä lienee kerääminen sekä siemenien kovertaminen halkaistuista marjoista. Vaihtoehtona on soseuttaa keitetyt marjat ja pusertaa tiheän siivilän läpi, jolloin lopputulokseksi saadaan samettinen sose.

Ruusunmarjasose


(n. 1,5 litraa)

2 l ruusunmarjoja
1 l vettä
(sokeria)

Poista ruusunmarjojen kannat ja keitä marjat pehmeiksi kiehuvassa vedessä. Puserra marjat tiheän siivilän tai sosemyllyn läpi. Mausta sose sokerilla ja pakasta.

Hillotut ruusunmarjat

Happaman makeita hillottuja ruusunmarjoja voi tarjota lihan tai kananlisäkkeenä.

1 l ruusunmarjoja
4 dl vettä
3/4 dl viinietikkaa
6 dl sokeria
4 mausteneilikkaa
1 pala kanelia
(inkivääriä)

Poista marjojen kannat. Halkaise marjat ja poista siemenet. Kiehauta hillokkeen muut ainekset ja lisää marjat kiehuvaan liemeen. Keitä muutama minuutti. Kaada pestyihin, kuumiin tölkkeihin. Sulje kannet ja säilytä viileässä.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot