Mainos
Mainos

Punkit ovat jo levittäytyneet pohjoiseen – katso kartta!

Ilmastonmuutos auttaa punkkien leviämisessa pohjoiseen.

Suomessa esiintyy kaksi ihmiselle haitallista puutiaislajia, tavallinen puutiainen (Ixodes ricinus) ja taigapunkki eli Siperian puutiainen (Ixodes persulcatus).

Vielä 1960-luvulla puutiaisia ei esiintynyt Lapissa asti, mutta vuoden 2014 punkkikartoitukset kertovat karua kieltä.

Turun yliopiston puutiaistutkimusta johtava amanuenssi Ritva Penttinen kertoo, että puutiaisten leviämisen syynä on ilmastonmuutos sekä riistaeläimet.

Tähänastisen tiedon mukaan taigapunkkia on löydetty kuudelta eri paikkakunnalta: Lempäälästä, Simosta, Kokkolasta, Närpiöstä, Kuhmosta ja Ilomantsin Mekrijärveltä.

Laikuittaiset esiintymistiedot maan eri puolilta viittaavat siihen, että taigapunkkia esiintyy muuallakin.

Taigapunkin borreliabakteerin esiintyvyys on muutamia prosenttiyksiköitä korkeampi kuin tavallisella puutiaisella.

Taigapunkki kantaa puutiaisaivokuumeen (TBE) aiheuttajan, flaviviruksen ns. siperialaista alatyyppiä, joka on yleisen puutiaisen kantamaa eurooppalaista alatyyppiä ärhäkkäämpi.

– Ilmastonmuutos luo punkeille suotuisammat elinolosuhteet koska talvi on lyhyempi. Lisäksi punkit ovat levinneet riistaeläinten, erityisesti peurojen, metsäkauriiden ja jänisten avulla pohjoisemmaksi.

– Puutiaista ei voi tunnistaa silmämääräisesti, vaan niiden osat pitää nähdä mikroskoopin alla, Penttilä toteaa.

Näytteen lähettäminen:

• Pakkaa omalta iholta tai eläimestä tavoitetut puutiaiset esim. alumiinifolio-taitoksen sisälle. Noin 10 x 10 senttimetriä oleva folio taitetaan kahtia ja puutiainen nostetaan taitoksen keskelle. Sen jälkeen avoimina olevat kolme reunaa taitetaan kiinni.

• Liitä tiedot: löytyikö puutiainen ihmisestä vai eläimestä, ja jos eläimestä niin mistä eläinlajista, arvioitu tarttumispaikka (kunta, taajama/kaupunginosa), päivämäärä ja omat yhteystietosi.

• Lähetä puutiainen ja lisätiedot kirjekuoressa osoitteella: Puutiaiset, Eläinmuseo, 20014 TURUN YLIOPISTO

• Lajin määritys onnistuu, vaikka puutiainen olisi ennättänyt imeä jo jonkin verran verta. Herneen kokoiseksi paisunutta puutiaista ei kannata lähettää.

• Puutiaisia otetaan vastaan touko-syyskuun ajan.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme