Mainos
Mainos

Puriko punkki lemmikkiä? Huomioi nämä vaarat ulkoillessa

Vastuuntuntoisen lemmikinomistajan kannattaa varautua tulevaan kesään hyvissä ajoin ensiapupakkauksella ja tarpeellisilla lääkkeillä. Tiesitkö, että perinteinen konsti punkkien karkottamiseksi ei missään nimessä kannata?

Kesäisin liikutaan niin koirien kuin kissojenkin kanssa paljon ulkona ja tämä näkyy suoraan myös lisääntyvinä tapaturmina. Käärmeenpuremat, tassuhaavat ja revähtymät ovat yleisimpiä lemmikkejä kesäisin piinaavia vaivoja, paljastavat vakuutusyhtiö LähiTapiolan tilastot.

– Koiria myös uitetaan kesäisin paljon, mikä altistaa erilaisille ihotulehduksille, kertoo LähiTapiolan tuotepäällikkö Kirsi Salmijärvi.

Mökille kannattaakin aina pakata mukaan ensiapupakkaus ja selvittää lähimmän eläinlääkäripäivystyksen numero jo etukäteen.

Moni suomalainen muistaa ottaa pelastusliivit itselleen, mutta lemmikiltä ne usein unohtuvat.

– Aina, kun liikutaan vesillä, myös uimataitoinen koira tarvitsee pelastusliivit yllättävien tilanteiden varalta.

Unohda voi ja öljy punkkien karkottamiseksi

Koirat ja kissat kannattaa muistaa madottaa erityisesti keväällä loisten varalta. Loisia lemmikki voi saada mistä tahansa luonnosta, esimerkiksi eläinten ulosteista, tai ruoasta, kuten raa'asta kalasta. Punkkien ehkäisemiseksi on olemassa monenlaisia keinoja, kuten punkkipantoja ja suoraan iholle laitettavia uutteita.

– Jos lemmikistä löytyy punkki, se kannattaa poistaa punkkipihdeillä. Missään nimessä ei pidä sivellä siihen voita tai öljyä, mikä oli aikaisemmin tapana, Salmijärvi ohjeistaa.

Punkin poistamista rasvalla tukehduttamalla ei suositella, koska punkki voi oksentaessaan siirtää mahdollisen Borrelia-bakteerin lemmikin iholle.

Myös rokotusten uusiminen on hyvä muistaa ympäri vuoden. Esimerkiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sivuilta löytyy ohjeet, milloin mikäkin rokotus pitää ottaa.

Kissat ulos hihnassa

Kesäisin katoaa paljon maalla vapaasti juoksentelemaan päässeitä kaupunkikissoja. Salmijärvi kehottaa ulkoiluttamaan erityisesti rotukissoja kytkettynä. Mökin pihalle voi rakentaa myös erillisen kissatarhan, jolloin lemmikki pääsee vapaammin nauttimaan luonnosta.

– Pitää myös muistaa huolehtia eläinten nestetasapainosta. Raikasta vettä täytyy olla koko ajan saatavilla, Salmijärvi muistuttaa.

Hot spotit, tassuhaavat ja punkit kuriin


AVA

Lähde: Deski, Evira

Kuvat: Shutterstock

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme