Mainos
Mainos

Puutarhakalusteissa usein uhanalaisia puulajeja

Kuluttaja voi välttyä tukemasta uhanalaisten kasvien ja eläinten kauppaa kiinnittämällä huomiota ostopäätöksiinsä. Eniten riskialttiita tuotteita on myynnissä EU:n ulkopuolelta, mutta uhanalaisesta puusta valmistettuja huonekaluja voi ostaa myös tavallisesta suomalaisesta huonekaluliikkeestä.

Useimmat puutarhakalusteet on valmistettu trooppisista sademetsien puulajeista, sillä ne kestävät hyvin kosteutta. Trooppista puuta voi olla myös esimerkiksi parketeissa ja tapeteissa. Huonekaluliikkeissä trooppisille puille käytetään usein yhteisnimitystä kovapuu. Sillä tarkoitetaan kymmeniä puulajeja, joista osa on uhanalaisia.

Huonekaluissa on paljon erilaisia ympäristömerkkejä ja lupauksia, jotka WWF:n tutkimusten mukaan eivät yleensä pidä paikkaansa. WWF pitää luotettavana vain kansainvälisen Forest Stewardship Councilin myöntämää FSC-merkintää. Se kertoo, että uhanalaista puuta ei ole käytetty ja työntekijöiden palkkaukseen ja työturvallisuuteen on kiinnitetty huomiota.

Sademetsien hakkuissa on ongelmana se, että yhden puulajin saamiseksi ympäriltä hakataan kaikki metsä pois. Näin tuhotaan myös muita lajeja ja alkuperäisväestön elinmahdollisuuksia.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme