Mainos
Mainos

Pyhätunturin Huttu-Uulalle tunnustusta kotimaisuudesta

Pyhätunturilla sijaitsevalle Ravintola Huttu-Uulalle on myönnetty Hyvää Suomesta -ravintolan tunnus lauantaina 10. tammikuuta.

Huttu-Uula on järjestyksessään kolmastoista Hyvää Suomesta -ravintola. Tunnusta kantava ravintola sitoutuu käyttämään vain suomalaista lihaa, maitoa ja munia sekä niistä valmistettuja tuotteita. Muita kotimaisia raaka-aineita käytetään aina, kun niitä on hyvälaatuisina saatavilla. Kuluttaja tunnistaa Hyvää Suomesta -ravintolan joutsenlippu-tarrasta ovessa sekä seinällä olevasta sertifikaattitaulusta.

Raaka-aineet läheltä

Kotimaiset raaka-aineet ja lähiruoka ovat aina olleet Parkkosen ja Isojärven perheyritykselle tärkeitä. Tulevaisuudessa Huttu-Uulan toimintaa aiotaan kehittää paikallisuutta korostavaksi. Isojärven mukaan Hyvää Suomesta -tunnuksen avulla ravintola pystyy vahvistamaan kotimaista imagoa. -Läheltä hankitut raaka-aineet ovat laadukkaita, puhtaita sekä tuoreita, mutta valinnalla on myös yhteiskunnallinen merkitys: yrittäjä työllistää yrittäjää, muistuttaa Isojärvi. Parkkonen ja Isojärvi ovat itse toimineet yrittäjinä vuodesta 1996.

Tällä hetkellä yrityksen toiminta jakautuu kahteen osaan, rinneravintolaan sekä la carteen. -Lisäksi toimimme catering-puolella, Isojärvi kertoo. Lappilaisista herkuista pääsee nauttimaan erityisesti torstaisin. Viikosta seitsemän alkaen Huttu-Uulassa on tarjolla lappilainen ruokabuffet.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot