Mainos

Rahaton mies päätti myydä "arvottoman peiton" kaapistaan – tienasi 1,5 miljoonaa: "En voinut uskoa sitä"

Kaapissa seitsemän vuotta istuneen peiton arvo alkoi paljastua tv-ohjelman vuoksi.

Kalifornialaisen Loren Krytzerin elämä muuttui kertaheitolla, kiitos vanhan ja arvottomaksi oletetun peiton.

Krytzer eli valtion tuilla menetettyään jalkansa vakavassa auto-onnettomuudessa. Kun rahat olivat lähes loppu, Krytzer päätti viedä perhekalleutena saamansa peiton kalifornialaiseen huutokauppataloon, kertoo CNBC.com.

Peitto oli Navajo-alkuperäiskansojen peitto 1800-luvulta. Peitto oli päätynyt Krytzerin sukuun vaihtokaupan kautta.

Kankaan arvoksi arvioitiin 1,5 miljoonaa dollaria – siis noin 1,2 miljoonaa euroa.

"Panin sen kaappiini ja siellä se istui seitsemän vuotta"

Aiemmin kukaan Krytzerin perheestä ei ymmärtänyt kankaan arvoa. Kun Krytzerin isoäiti menehtyi, mies meni asunnolle noutamaan kirjoja, jotka isoäiti oli hänelle luvannut.

Krytzer muistaa havainneensa, että muu perhe oli jo käynyt läpi muut tavarat. Viimeisessä perintölaukussa oli kaksi vilttiä, jotka olivat Krytzerin isoisoäidin peruja.

Krytzerin sisko otti peitteistä toisen, ja hänelle itselleen jäi toinen.

– Sisko sanoi "en halua sitä, tuota vanhaa, likaista peittoa?" Nostin sen ylös... Panin sen kaappiini ja siellä se istui seitsemän vuotta, Krytzer kuvaa.

Onnettomuus vuonna 2007 muutti Krytzerin elämän. Hän vammautui ja vajosi köyhyyteen.

Kuvassa Krytzer sairaalassa. Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Vuonna 2011 Krytzer näki televisiosta antiikkiohjelman, jossa arvioitavana oli samanlainen peitto kuin hänen omansa. Kankaan arvoksi kerrottiin ohjelmassa noin puoli miljoonaa eli noin 420 000 euroa.

– Panin sen pauselle, menin ja hain vilttini ja istuin siinä pidellen sitä... Vertasin TV:n (kankaan) raitoja peittoon, katsoin, ovatko ne samanlaiset, Krytzer kuvaa.

Hän ymmärsi viimein saamansa peiton arvon.

Krytzer toivoi saavansa kankaasta kenties kymmenen tuhatta dollaria. Valitettavasti kukaan muu ei vieläkään tajunnut peiton arvoa: Krytzerin äiti uskoi, ettei kukaan maksa vanhasta kankaasta kymppiä enempää, ja antiikkikaupoista hänet käännytettiin pois.

Lopulta Krytzer löysi Amerikan alkuperäiskansojen esineisiin erikoistuneen firman arviointitilaisuuden ja ajoi sinne peittonsa kanssa. Siellä kankaan arvo ymmärrettiin, ja se lähetettiin testeihin. Aluksi huovan arvioitiin olevan 200 000 dollarin, noin 170 000 euron, arvoinen.

Kävi ilmi, että huopa oli paitsi upeasti tehty, myös yksi harvinaisimpia lajissaan.


Huutokauppa kesti 77 sekuntia

Yhtäkkiä elämä näyttikin valoisalta. Kuukausia myöhemmin Krytzerin peitto huutokaupattiin. Mies toivoi saavansa hieman rahaa, jotta voisi korjata autoaan, mutta toivoi, että voisi kenties jopa ostaa asunnon.

Huutokauppa kesti 77 sekuntia. Huovan lopulliseksi hinnaksi tuli 1,5 miljoonaa dollaria.

– Aloin hyperventiloida, koska en voinut uskoa sitä... Menin ihan veteläksi enkä saanut henkeä, Krytzer muistelee.

Krytzer sai haaveilemansa talon, ja sijoitti osan rahoista. Hän osti sijoitusasunnon, jota vuokraa, sekä auton, ja vei perheensä lomamatkalle.

Raha ei tuonut pelkästään onnea: sukulaiset soittelivat Krytzerille, halusivat osansa ja uhkasivat miestä jopa oikeustoimilla. Rahojen ansiosta Krytzerin terveys on kuitenkin parantunut. Nyt perhe suunnittelee muuttoa toiseen osavaltioon.

Arvokas peitto vaihtoi vuonna 2016 uudelleen omistajaa, ja uusi omistaja on lupaillut sitä museoesineeksi. Kangas onkin kulkenut uskomattoman matkan ollakseen ”vain peitto”, jota Krytzerin isoäiti käytti kissansa saamien pentujen alustana.

Lähde: Cnbc.com

***


Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Joulu

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot