Mainos
Mainos

Rakennuslupien myöntäminen hiipui elokuussa

Rakennuslupia myönnettiin elokuussa huomattavasti vähemmän viime vuoden elokuuhun verrattuna. Liike- ja toimistorakennusten lupakuutiot vähenivät runsaan kolmanneksen, teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot hiipuivat puoleen viimevuotisesta. Myös asuntorakentamiseen lupia myönnettiin vähemmän kuin viime vuoden elokuussa. Kaiken kaikkiaan rakennuslupia myönnettiin elokuussa 2,6 miljoonan kuutiometrin verran, eli 28 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten, ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.

Sen sijaan tammi-elokuussa liike- ja toimistorakennuksille sekä asuinrakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli yli neljänneksen edellisvuotista suurempi. Kaikkiaan rakennusluvan sai 25 500 uutta asuntoa, mikä oli seitsemän prosenttia edellisvuotista enemmän.

Tilastokeskuksen mukaan elokuun ennakkotietoihin on suhtauduttava varovaisesti, koska väestötietojärjestelmän uudistus on hidastuttanut jonkin verran rakennuslupatietojen saamista.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme