Mainos
Mainos

Reiska tekee talon: sokkeli ja pohja ontelolaatoista

Anturan valussa käytettiin löysää velliä ja tehokasta vibraa. Sen seurauksena pinta saatiin automaattisesti niin tasan oikeaan korkoon, ettei ennen päälle tulevaa harkkomuurausta tarvittu minkäänlaista oikaisua. Jos niin sattuisi käymän, oikaisuvalu on helppo ja nopea tehdä; pienempien kolojen täyttämiseen voi käyttää myös puukiiloja.

Pystyteräkset, jotka ylettyvät anturasta aina talon tulevan seinärakenteen pohjajuoksuun saakka, jätettiin jo valmiiksi pystyyn. Paikat on helppo määritellä, kun tietää harkkojen onteloiden paikat - ja ontelot ovat isoja; mistään hammaslääkärin työstä ei siis ole kysymys.

Sokkelin muuraus tapahtui kahdessa osassa, kahdenlaisista harkoista. Kolme alinta varvia muurattiin muottiharkoista, täytettiin seinämä betonilla ja annettiin kuivua. Sen jälkeen kolme ylempää varvia muurattiin kaulaharkoista ohutsaumalaastilla ja täytettiin taas rakenne betonilla - näin koko sokkelista tulee käytännössä massiiviinen.


Ontelolaattaan Reiska päätyi siksi, että se oli hinnaltaan kilpilukykyinen ja työn kannalta kaikkein helpoin ja nopein.

Talon alle tulee 80 sentin korkuinen, koneellisesti tuulettuva alapohjaontelo. Katolle tuleva huippuimuri imee sieltä ilmaa pois ja yhteensä 14 sisääntuloputkesta pääsee tilalle korvausilmaa. Putket johdetaan ulkoseinällä ylöspäin, jottei sulavesi pääse niihin keväisin tai lumi talvisin.

Ennen ontelolaattojen asennusta ontelo pitää siivota täysin puhtaaksi! Sinne jätetään talon alle tarvittavat viemäriputket ja laudat reunalaudoitukseen, saumavalua varten.

Lattia ontelolaatoista

Valmistajan merkitys on lattiallaattojen kohdalla todella suuri aivan alusta lähtien, Ensinnäkin ne valmistetaan talokohtaisesti rakennesuunnittelijan tehtaalle toimittamisen speksien mukaan; toiseksi laatat lastataan toimitusta varten asiakkaan toimuksen mukaiseen järjestykseen - tämä on tärkeää, sillä niiden käsittelyyn on vuokrattava nosturi, ja sen tuntihinta on korkea. Kun laatat ovat oikeassa järjestyksessä, nosturin ei tarvi käyttää aikaa niiden siirtelyyn edestakaisisin.

Valmistaja toimittaa myös etukäteen ohjeet sekä laattojen varastoinnista että käsittelystä. Se on syytä lukea huolellisesti läpi. Mukana on rakennekuva ja luettelo laatoista, jotka on numeroitu - tästä käy viimeistään ilmi oikea järjestys.

Kuorman saavuttua laatat on tarkastettava ja mahdollisista vioista ilmoitettava välittömästi auton kuljettajalle ja sitten takennesuunnittelijalle, joka tarkistaa tilanteen ja päättää, mihin toimenpiteisiin ryhdytään.

Myös nosturin valinta on tärkeää erityisesti pientalotyömaalla, joka on äkkiä täynnä kaikkea mahdollista tavaraa, siirtomaata ja - pakko sanoa - edellisten työvaiheiden jälkeistä rojua. Nosturin on siis oltava mahdollisimman pieni, mutta samalla kuitenkin riittävän ulottuva pystyäkseen liikuttelemaan laattoja talon kaukaisimmassakin nurkassa. Parasta on pyytää nosturiliikkeen edustaja käymään tontilla jo etukäteen katsomassa paikat valmiiksi.

Rakennesuunnittelija on tehnyt valmiiksi tasokuvan, josta ilmenevät mm. paikat metallipakoille, joiden päälle laatat asetellaan. Jokaisen ontelosauman väliin tulee toisesta päästään L:n muotoiseksi väännetyt saumateräkset.

Lähes aina laatoitukseen johonkin reunaan jää rakoa, joka on valettava betonilla umpeen - tätä varten sinne alapohjaonteloon varattiin sitä puutavaraa ennen laattojen laskemista paikalleen. Laudoista rakennetaan pohja valulle, ettei se pääse valumaan onteloon.

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme