Mainos
Mainos

Reissunaisen valoisa kaksio - Elena Leeven koti

Näyttelijä Elena Leeve rakastaa merta. Siksi kodin sijainti ei ole ihan yhdentekevää.

Elena Leeven alkuvuosi on kulunut reissatessa. Hanna ja rakkaus –näytelmä on kuljettanut helsinkiläisnäyttelijätärtä Lahteen, Turkuun ja Tampereelle. Pääsiäisenä hän ehti piipahtaa lomamatkalla New Yorkissa. – Se oli mahtava reissu, Leeve kertoo. – Kesäkuussa on tiedossa vähän pidempi loma ennen seuraavaa pestiäni, hän jatkaa.

Maunulassa kasvanut Leeve asuu nykyään ”sopivankokoisessa” vuokrakaksiossa Helsingin kantakaupungissa.

– Lapsuudenkodistani muistan ison pihan ja parvekkeen. Asuimme kolmikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa, hän muistelee.

Sijainti merkitsee liikkuvaiselle Leevelle paljon. –Meren läheisyys on minulle tärkeää. On myös kiva, että kaikki on lähellä. Toki myös turvallisuus on tärkeä tekijä, hän ynnää.

Keskitien sisustaja

– Toimiva pohjaratkaisu merkitsee neliöitä enemmän. Asunnon täytyy olla valoisa, Leeve kertoo. Hän on aina asunut vanhoissa taloissa, joiden leveät ikkunalaudat ja tunnelma viehättävät. – Olen sellainen keskitien sisustaja. En selaile sisustuslehtiä, mutta kodin täytyy olla näköiseni ja tuntua viihtyisältä.

Tummia ja synkkiä sävyjä Leeve välttää, vaikka pitääkin väreistä. – Toisaalta liian kliinisenvalkoistakaan ei saa olla, hän tuumii. Remontointilahjoja Leevelle ei kuulemma ole siunaantunut, mutta onneksi tuttavapiiri on tullut korjaushommissa tarvittaessa apuun.

Suloinen näyttelijätär vaikuttaa varsin tyytyväiseltä nykyisiin asumisoloihinsa. – Ulkomailla en ole koskaan asunut, vaikka pidänkin matkustamisesta. Eipä asumisoloissani ole valittamista, Leeve toteaa.

Teksti: Katja Nykänen
Kuvat: MTV3

Kommentoi

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot